Lounais-Häme Forssa

"Peruskorjaukset tehtävä ajoissa" – Remontin lykkäämisestä voi seurata isot vahingot

Asunto on monen ihmisen suurin omaisuus, joten miksi sitä ei kunnostettaisi, kun autoakin huolletaan säännöllisesti.
Forssan kerrostalokanta on siinä iässä, että monissa kohteissa toteutetaan peruskorjauksia. Isännöinnin parissa pitkään työskennelleen Reima Hakalan takana on Kartanonkatu 20:n kerrostalo, jossa on uusittu julkisivu. Kuva: Tapio Tuomela
Forssan kerrostalokanta on siinä iässä, että monissa kohteissa toteutetaan peruskorjauksia. Isännöinnin parissa pitkään työskennelleen Reima Hakalan takana on Kartanonkatu 20:n kerrostalo, jossa on uusittu julkisivu. Kuva: Tapio Tuomela

Isännöinnin parissa Forssassa vuodesta 1982 lähtien työskennellyt Reima Hakala kehottaa taloyhtiöitä ryhtymään korjaustoimiin ajoissa.

– Asunto on monen ihmisen suurin omaisuus, joten miksi sitä ei kunnostettaisi, kun autoakin huolletaan säännöllisesti. Usein on niin, että mitä kauemmin peruskorjausta lykätään, sitä kalliimmaksi se tulee. Esimerkiksi käyttövesipuolen remontin lykkääminen voi aiheuttaa putkivuotoja, joista seuraa isot vahingot, Hakala sanoo.

Hakalan mukaan nykypäivänä taloyhtiöissä ymmärretään jo varsin hyvin korjausten tarpeellisuus.

– Vielä vuosituhannen alussa oli enemmän vallalla käsitys, että asunto kestää kyllä oman elinajan eikä korjaukseen kannata sijoittaa rahaa. Nyt osataan ajatella, että remontin myötä asunnon käyttömukavuus nousee ja arvo kasvaa, jos sen aikoo myydä tai vuokrata.

Hakala työskenteli OP Koti Lounaismaa oy:n Forssan toimistossa osastopäällikkönä, ja hän jäi pitkän työuran päätteeksi eläkkeelle juhannuksen jälkeen.

Hakalan mukaan hänen työnsä isännöitsijänä muuttui vuosien varrella valtavasti.

– Forssaan rakennettiin 1980-luvulla paljon kerrostaloja, jotka olivat myös paikkakunnan kokoon nähden isoja. Esimerkiksi Tölölle valmistui kaksikin taloa vuodessa. Ne ovat korkeita taloja, joista suurimmissa on yhdeksän asuinkerrosta.

Hakalan aloittaessa isännöitsijänä Forssan kerrostalokanta oli uutta, eikä tarvetta peruskorjauksille ollut vaan vastikkeilla rahoitettiin vuosikorjauksia. 1990-luvun puolivälissä talot tulivat siihen ikään, että oli ryhdyttävä toteuttamaan myös pankkilainalla rahoitettavia peruskorjaushankkeita, kuten käyttövesiremontteja ja julkisivukorjauksia.

– Nyt Forssassa on tultu siihen tilanteeseen, että kerrostaloja on alettu myös purkaa. Tänä keväänä purettiin huonokuntoiset talot Hämeentie 10:stä ja Saksankuja 13:sta. Forssaan ei ole rakennettu uusia kerrostaloja moneen vuoteen, mutta Hämeentie 10:stä puretun talon tilalle on tarkoitus rakentaa kaksi uutta kerrostaloa, sillä sijainti on erittäin hyvä.

Hakalan mukaan Forssassa on tällä hetkellä asukkaiden tarpeisiin nähden sopivasti omistusasuntoja, mutta vuokra-asunnoista on ylitarjontaa.

Hakala sanoo, että isännöitsijän tärkein tehtävä on pitää huolta osakkeenomistajan omaisuudesta ja siitä, että asukkaan on hyvä asua. Hän itse toimi esimiestehtävänsä lisäksi isännöitsijänä 15 kohteessa.

– Isännöitsijä potkii yhdessä taloyhtiön hallituksen kanssa remonttien aloittamista eteenpäin. Viime kädessä remonteista päättää yksinkertaisella ääntenenemmistöllä yhtiökokous.

Hakalan mukaan isännöitsijän työtä tehdään ennen kaikkea asiakkaan ehdoilla. Isännöitsijän ammattiin ei ole varsinaista koulutusta vaan esimerkiksi Faktia ja Kiinteistöalan koulutuskeskus järjestävät kursseja.

– Toivon, että isännöitsijän koulutus otettaisiin ammattikorkeakoulujen ohjelmaan, esimerkiksi osaksi tradenomiopintoja.

Eläkepäivillä Hakala aikoo viettää aikaa lastenlastensa Ellin ja Ainon kanssa sekä lentopalloharrastuksensa parissa.

– Pelaan lentopalloa höntsäporukassa ja kuulun valtakunnalliseen lentopallon FinFan-faniyhdistykseen.

Hakala seuraa myös lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Hurrikaani-Loimaan otteluita.

– Perustin Hurrikaanin edeltäjän Loimijoen Hurrikaanin yhdessä loimaalaisen Jaakko Haltian kanssa ja olen myös keksinyt Hurrikaanin nimen, Hakala paljastaa. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat