Lounais-Häme

Perussuomalaisten tuleva linja maakuntavaltuustoissa eroaa ainakin yhdessä asiassa kaikista muista – arvaatko missä?

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan maakunnista uhkaa keskustan hellimässä maakuntauudistuksessa tulla kallis ja suurelta osin tarpeeton hallintohimmeli.

-Sen tärkein ominaisuus on generoida kokouspalkkioita ja suojatyöpaikkoja puolueiden toimijoille, Halla-aho sanoi lauantaina puolueensa valtuuston kokouksessa Helsingissä.

Halla-ahon mukaan maakuntauudistuksessa paikallinen itsehallinto pikemminkin heikkenee, koska maakunnat ovat valtion talutusnuorassa.

Ankarat säästövaatimukset johtavat Halla-ahon mukaan siihen, että maakuntavaltuustot voivat lähinnä päättää, mistä leikataan ja mitä palveluja suljetaan.

Hän ihmetteli sitä, että kuntien omaa jo valmiiksi turvonnutta hallintoa ei vastaavasti kevennetä, vaikka maakunnille siirtyy rahassa mitattuna suurin osa kuntien tehtävistä ja verotuloista.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa on enemmän jäseniä kuin Lontoon ja New Yorkin.

-Toisaalta Helsingin pormestarin palkkakin on paljon korkeampi kuin Lontoon tai New Yorkin pormestarin.

Halla-aho perusteli myös sitä, miksi perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti sote-uudistukseen, vaikka kannattivat sitä hallituksessa ollessaan.

-Hallituspuolueet sitoutuvat hallitusohjelmassa tukemaan hankkeita, joita eivät oikeasti kannata, saadakseen ohjelmaan jotain itselleen tärkeää. Kun emme enää ole hallituksessa, emme tietenkään ole enää sitoutuneita näihin kompromisseihin, vaan vapaita tekemään omaa politiikkaa.

Halla-aho perusteli sote-uudistuksen vastustusta sillä, ettei sitä ole toteutettu siinä järjestyksessä kuin hallitusohjelmassa sovittiin, aloittaen hoitoketjujen sovittamisesta yhteen ja vasta viimeisessä vaiheessa valinnanvapautta lisäten.

Valinnanvapautta hän kutsui kokoomuksen ”pyhäksi lehmäksi”, jonka tavoitteena ei ole parantaa terveyspalveluja, vaan avata veronmaksajien kukkaro monikansallisille terveysjättiläisille, jotka usein eivät edes maksa verojaan Suomeen.

Mikä erottaa muista?

Halla-aho olettaa, että maakunta- ja sote-uudistus toteutuvat vastustuksesta huolimatta. Silloin maakuntavaalit järjestetään ensi syksynä, vaikka aikataulullisesti ja kustannusten kannalta ne olisi hänestä järkevä yhdistää ensi kevään eduskuntavaaleihin, mikä myös lisäisi äänestysvilkkautta.

Perussuomalaisten linja maakuntavaltuustoissa eroaa kaikista muista Halla-ahon mukaan ainakin yhdessä asiassa.

-Kun julkisten terveyspalvelujen rahoituspohja on muutenkin helisemässä, on törkeää ja vastuutonta, että niiden piiriin otetaan uusia asiakasryhmiä kuten laittomasti maassa olevia.

Ääni-imuria ei niin vain sivuuteta

Vaikka maakuntavaalit ovat Halla-ahon mukaan ”poikkeuksellisen epäseksikkäät, hän vetosi perussuomalaisten kansanedustajiin ja kunnanvaltuutettuihin, jotta nämä olisivat käytettävissä ehdokkaita nimettäessä.

-Ehdokkuus on myös heidän oma etunsa, koska maakuntavaalien tulosta voidaan pitää kansanedustajaehdokkaita koskevana jäsenäänestyksenä.

Halla-ahon mukaan ehdokkaan kyky kerätä ääniä on keskeinen meriitti ehdokkaaksi pääsyyn.

-Jos henkilö on osoittanut aiemmissa vaaleissa omaavansa kannatusta ja hän ei ole syyllistynyt mihinkään sellaiseen, mikä olisi johtanut puolueesta tai valtuustoryhmästä erottamiseen, hänen sivuuttamisensa maakuntavaalilistoilta vaatisi poikkeuksellisen järeät perusteet.

Puolue ja eduskuntaryhmä antoivat kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle (ps.) varoituksen hänen ahdisteltua kansanedustaja Veera Ruohoa (kok.) eduskunnassa joulun alla. Hakkarainen on syytteessä pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Hakkarainen luopui tapauksen johdosta puolueen varapuheenjohtajan paikalta, mutta hän on jatkanut puolueen ja eduskuntaryhmän jäsenenä sekä Viitasaaren valtuustoryhmässä.

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic