Lounais-Häme

Peter Vesterbacka tekee korkeakoulutuksesta brändin

Mahdotonta. Onko tämä jokin vitsi?

Tätä yrittäjä Peter Vesterbacka on tottunut uransa aikana kuulemaan. Näin tapahtui myös silloin, kun peliyhtiö Rovio lähti viemään Angry Birds- peliä Vesterbackan johdolla Yhdysvaltain markkinoille 2010-luvun alussa.

-Sanoin, että jos jotain lähdetään tekemään, niin tehdään isosti, eikä myydä pelin oikeuksia heti. Tavoitteeksi asetettiin latausten määrän kasvattaminen silloisesta miljoonasta 100 miljoonaan, joka rikottiin 15 kuukaudessa. Vuonna 2013 Angry Birds sijoittui Yhdysvalloissa kymmenen myydyimmän viihdebrändin joukkoon listalla, joka muutoin käsitti lähinnä Disney-yhtiön tuotteita, Vesterbacka muistelee Yrittäjyys ja koulutus -tilaisuudessa Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin Forssan kampuksella.

Tällä hetkellä pelisarjan osia on ladattu yhteensä neljä miljardia kertaa. Vuonna 2016 tehtävänsä Roviolla jättänyt Vesterbacka on viime vuosina antanut julkisuudessa kasvonsa projekteille, joiden pelkkä mittakaava huimaa: Helsinki-Tallinna- tunneli joka samalla yhdistäisi Euroopan ja Aasian tai suomalaisen koulutuksen laajamittainen ulkomaanvienti.

Koulutukseen liittyy myös suomalainen Edunation-hanke, jossa Vesterbacka toimii neuvonantajana. Hankkeen tarkoitus on lisätä suomalaisen ammatillisen korkeakoulutuksen vetovoimatekijöitä EU- ja ETA- alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ja kasvattaa kansainvälisten opiskelijoiden määrää Suomessa. HAMKin lisäksi hankkeessa ovat mukana muun muassa Kajaanin ja Satakunnan ammatttikorkeakoulut.

Vesterbacka luettelee innoissaan korkeakoulujen hankkeeseen tekemiä panostuksia.

-Poriin perustetaan Suomen suurin tekoälyyn ja robotiikkaan keskittyvä kampus. Pelisuunnitteluun keskittynyt Kajaani taas aikoo tuplata opiskelupaikkojen määrän ja kymmenkertaistaa pelialan työpaikkojen määrän alueella.

Vesterbacka näkee myös Forssassa menestyksen ainekset.

-Täällä Forssan kampuksella on monia kestävän kehityksen hankkeita, jotka ovat ainutlaatuisia Suomen ja koko maailman mittakaavassa. Kehräämön aluekin on jo miljöönä mahtava, hän kuvailee.

Muiksi vahvuuksiksi Vesterbacka listaa Forssan ihanteellisen sijainnin Helsingin ja Porin välimaastossa ja kaupungin toimivat palvelut sekä tiiviin mittakaavan.

Suomessa Vesterbackalle nauretaan, kun hän kertoo, että suomalaisia pidetään maailmalla taitavina markkinoijina. Hänen mukaansa resepti on yksinkertainen: pitää keskittyä olemassa oleviin vahvuuksiin ja kehittää niitä.

-Meidän täytyy voida uskoa, että voimme luoda maailman parhaan biotalouden tai koulutusjärjestelmän. Jos muualla on parempi, niin käydään katsomassa mallia ja korjataan.

Nuorempaa sukupolvea Vesterbacka kehuu rohkeudesta ja luottamuksesta siihen, että suomalaiset eivät ole sen parempia tai huonompia kuin muutkaan.

-Esimerkiksi Shanghain Slush-tapahtumassa oli yli 2 600 nuorta vapaaehtoista, myös Suomesta. Kun he siellä tapaavat esimerkiksi Al Goren tai start up-yritysten tyyppejä, he toteavat näiden olevan ihan normi-ihmisiä. FL

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic