Lounais-Häme

Peukut ja varpaat pystyssä auringonpaisteen puolesta

Paikallista musiikkiosaamista on tarjolla ensi lauantaina Palokunnanaukion kesäkonsertissa. Puoliltapäivin starttaava konsertti tarjoaa kuunneltavaa monenlaiseen musiikkimakuun.

-Parasta konsertissa on se, että paikalle voi kuljeskella päivän mittaan. Paikalla voi viettää koko päivän tai parikymmentä minuuttia, ihan sen mukaan miltä itsestä tuntuu, kertoo tänä vuonna ensimmäisen kerran järjestelyvastuussa oleva Henrik Haarlo.

Haarlo lähti mukaan konsertin järjestelyihin päivän harkinta-ajan jälkeen.

-Järjestäjinä ovat Kulttuuri-Axel ja Mainostoimisto Synergia. Lisäksi mukana on joukko yhetistyökumppaneita. Kysyin, voinko ottaa mukaan Perttu Myllykankaan ja myönteisen vastauksen jälkeen oli helppo tarttua haasteeseen, Haarlo kertoo.

Kaksikko on tapahtuman järjestelyissä vastannut muun muassa esiintyjien hankinnasta.

 

Haarlon ja Myllykankaan Womack-bändi päättää konsertin juuri iltapäivän kääntyessä illan puolelle.

-Konsertti antaa mahdollisuuden niillekin kuuntelijoille, jotka eivät käy pubikeikoilla. Esimerkiksi lasten kanssa voi nyt tulla piknikille, Haarlo kannustaa.

Tarkkaa esiintymisaikataulua ei konsertissa ole. Ja vaikka olisikin, ei Haarlo suostuisi sitä etukäteen kertomaan.

-Näin yleisö saa tilaisuuden kuunnella myös sellaisia bändejä, joita ei etukäteen tunne tai jotka edustavat eri tyylilajia kuin normaalisti kuuntelee.

Setit ovat kestoltaan noin puolesta tunnista kolmeen varttiin. Ohjelma on rakennettu niin, että musiikillisesti siirrytään rauhallisemmasta räväkämpään.

 

Muusikolle kaikenikäisille tarkoitettu ilmaiskonsertti tarjoaa myös haastetta.

-Yleisössä on paljon sellaisia, joita ei normaalisti näe omilla keikoilla. Piristää, kun koittaa valloittaa sellaisia naamoja, joista ei tiedä, miten oma musiikki uppoaa, Haarlo miettii,

Tunteitaan Haarlo kuvaa konsertin alla hyvällä tavalla jännittämiseksi. Vatsanpuruja aiheuttaa ainoastaan Suomen oikukas kesäsää.

-Peukkuja pystyyn, että lauantaina on kaunis ilma, Haarlo sanoo.

Puitteet ainakin antavat mahdollisuuden kesäiseen fiilistelyyn. Palokunnanaukion vieressä sijaitsee Suomen kaunein työväentalo, ja pieni puistoalue on kuin tehty kuulijoita varten. FL

Maksuton Palokunnanaukion Kesäkonsertti lauantaina 7.7. klo 12–18 Forssan Työväentalon viereisellä nurmikentällä.

 

Palokunnanaukion kesäkonsertti

Kissojen uni

Tapahtuman avaa mainio paikallisduo pienin ja hiukan isommin yllätyksin, kaunista tunnelmointia akustisen kitaran ja laulun voimin. Hieno esitys viime vuonna, tänä vuonna on aihetta odottaa sellaista myös.

Delia St.Claire I

Tarjoilee vaikeasti luokiteltavaa musiikkia kolmella eri kielellä esitettynä. Kokenut ja monesta yhteydestä tuttu ryhmä ei petä koskaan.

Johanna

Kevyttä musiikkia tottunein ottein maalaileva trio kokoonpanolla akustinen kitara – sähköpiano – laulu. Johanna itse kertoi odottaneensa tässä tapahtumassa esiintymistä jo pidemmän aikaa, eli pyritäänpä kaikki toivottamaan hänet erityisen tervetulleeksi.

Green River

Versioi sopivan tuttuja klassikoita omalla varmalla otteellaan ja tulee kiskomaan paikalla olevien rock-musiikin ystävien suut leveään virneeseen.

The Mystik Spiral

Voi olla vaikea bändi luokitella, siksi onkin suositeltavaa tulla itse katselemaan mistä on kysymys. Viime vuoden konsertissa debyyttiesiintymisensä tehnyt orkesteri on vuoden aikana luonut nahkansa uudestaan muun muuassa miehistönvaihdoksien kautta.

Irvisko

Erittäin rivakkaa suomenkielistä punkrokkia murjova Irvisko. On kerännyt tarttuvilla kappaleillaan ja ikimuistoisilla esiintymisillään vankkaa ja ansaittua suosiota. Tuskin pettää yleisöään tälläkään kertaa.

Womack

Yhdistelee musiikissaan 70-luvun rockvivahteita ja 90-luvun raskaampaa paahtoa. Lupaa tarjota tapahtuman hatuksi tiukan esityksen jota kelpaa maistella matkalla kotiin tai vaikkapa terassille.

Luonnehdinnat Henrik Haarlo

Uusimmat