Lounais-Häme

Pienhiukkasia oli viime vuonna ilmassa aiempia vuosia enemmän – Tampereella ylittyi lokakuussa vuorokausiohjearvot

Kuva: Terho Aalto
Kuva: Terho Aalto

Ihmisten terveyden kannalta haitallisia pienhiukkasia oli ilmassa viime vuonna enemmän kuin aiemmin. Tieto selviää Ilmatieteen laitoksen tilastoista.

Kohonneet pitoisuudet johtuvat siitä, että vuonna 2018 Suomessa vallitsi saasteiden kulkeutumiselle ja pölyämiselle otolliset sääolosuhteet.

Euroopan unionin vuosiraja-arvo pienhiukkasille on 25 mikrogrammaa kuutiometriä kohden, mutta Maailman terveysjärjestön tiukempi ohjearvo on 10 mikrogrammaa.

– Suomen pitoisuudet jäävät kuitenkin tämän tiukemman WHO:n ohjearvon alapuolelle, sanoo erikoistutkija Pia Anttila Ilmatieteen laitokselta.

Pienhiukkasten määrän lisääntyminen on siinä mielessä huomion arvoinen asia, että viimevuosina pitoisuudet ovat vuosi vuodelta laskeneet.

Valtaosa pienhiukkasista ulkomailta

Suomen pienhiukkasista merkittävä osa kulkeutuu meille muualta. Vuoden 2018 pahin kaukokulkeutumisepisodi tapahtui 13.–14. lokakuuta, jolloin lounaanpuoleiset virtaukset toivat Euroopasta eteläisimpään Suomeen runsaasti pienhiukkasia. WHO:n asettama vuorokausiohjearvo ylittyi noina päivinä 12 asemalla, joista eteläisin oli Ilmatieteen laitoksen Utön mittausasema ja pohjoisin Tampereen Epilän asema.

Teollisuuden pistepäästöjen vuoksi hengitysilman nikkelipitoisuuden tavoitearvo ylittyi vuonna 2018 Harjavallan Kalevassa ja bentso(a)pyreenin tavoitearvo ylittyi Raahen Lapaluodossa. Arvioiden mukaan kohonneelle pitoisuudelle altistui Harjavallassa viime vuonna noin 1 300 henkilöä ja Raahen Lapaluodossa noin 200 henkilöä.