Lounais-Häme

Pieni kylä, suuri yhdistys

Somerolla, kirkasvetisen Salkolanjärven rannalla sijaitsee Someron yksi pienimmistä kylistä.

Salkolan kylässä asuu kolmisenkymmentä vakituista asukasta, eikä siellä ole enää mitään palveluita.

Yksi kuitenkin porskuttaa vahvana: kyläyhdistys.

Salkolan kyläyhdistys perustettiin kylän naisten toimesta heinäkuussa 1996. Tavoitteena oli saada kylälle elämää.

20 vuoden toiminnan jälkeen kyläyhdistyksen väki voi hyvällä syyllä todeta onnistuneensa.

Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 120 perhettä. Toiminta kiinnostaa oman kylän rajojen ulkopuolella ja tärkeässä osassa ovat myös kesäasukkaat.

Salkolan kesäasukkaiden tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa, mutta yhdistyksen aktiivit veikkailevat, että kesäasukkaita olisi jotain sadan ja parinsadan väliltä.

Palveluja yhdistys ei ole pystynyt kylällä säilyttämään, mutta tekemistä se on järjestänyt sitäkin enemmän.

Tapahtumille näyttää olevan aidosti kysyntää.

Juhannusaaton juhla kerää vuosittain jopa 500 kävijää. Kesätorikin vetää väkeä pitkältä oman kylän ulkopuolelta, koska kävijöitä oli tänä kesänä noin 400.

Yhdistys järjestää pari kertaa vuodessa teatteriretken kaupunkiin, ja bussit ovat aina viimeistä penkkiä myöten täynnä.

Hartaushetket ja erilaiset kesätapahtumat ovat osa yhdistyksen toimintaa. Kylällä järjestetään myös yhteisiä talkoopäiviä yksittäisten kyläläisten hyväksi.

-Emme ole enää mikään peräkylä Somerolla. Salkola tunnetaan kauempanakin aktiivisuutensa vuoksi, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Leila Mäkilä.

Yhdistys lähettää vuosittain jäsenilleen 5-6 kirjettä, joissa se tiedottaa tulevista tapahtumista. Tapahtumien osallistumisprosentti on huikea.

-Meillä on hyvä yhteishenki, joten ihmiset haluavat tulla tilaisuuksiin, Mäkilä sanoo.

Hyvä yhteishenki oli käsin kosketeltavissa myös Salkolan kyläyhdistyksen sunnuntaisessa 20-vuotisjuhlassa. Ihmiset rupattelivat rennosti ja tilaisuudesta oli pönöttäminen kaukana.

Juhlakansa valui paikalle silloin, kun kullekin sopi. Tärkeintä oli kokoontua yhdessä ja vaihtaa kuulumisia.

-Yhdistyksen merkitys on korostunut siinä, että vakituiset asukkaat ja kesäasukkaat tutustuvat tapahtumissa toisiinsa. Ilman yhdistystä niin ei välttämättä kävisi, varapuheenjohtaja Marja Jormanainen sanoo.

Kyläyhdistyksellä menee nyt hyvin, mutta sillä on kaksi haavetta tulevaisuudelle.

Ensimmäinen on oma kylätalo. Olisi mukavaa saada edes katto pään päälle sateen sattuessa.

Toinen ovat nuoret jäsenet. Jos toiminta halutaan pitää yhtä virkeänä kuin tähän asti, tarvitaan pian uusia aktiiveja. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti