Lounais-Häme

Pienten olentojen juttuja – "Idylliä ei riko todellisuuden karkea kylmyys"

Smurffien ensimmäiset suomennetut kertomukset eli Strumffit on koottu kansien väliin. Suomalaisen kuvittajan mielestä Smurffit on "idylli, jota todellisuuden karkea kylmyys ei riko".
Kuva: Muu
Kuva: Muu

Siniset hahmot valkoisissa hatuissaan loi belgialainen sarjakuvapiirtäjä Peyo eli Pierre Culliford reilut kuusi vuosikymmentä sitten. Ne olivat alun perin sivuhahmoja Johannes ja Pirkale -sarjakuvassa.

Smurffit aloittivat Suomessa ilmestymisensä nimellä Strumffit, joka on joidenkin harrastajien mielestä edelleen ainoa ja oikea tapa kutsua näitä hahmoja.

Otava on julkaissut nyt kirjana sarjan ensimmäiset kertomukset, jotka julkaistiin suomeksi 1970-luvulla Ruutu– ja Non Stop -lehdissä.

Sarjakuvantekijä ja kuvittaja Anssi Rauhala kertoo, että hänen lapsuudenkotiinsa tilattiin Ruutua sekä sen jatkajaa Non Stopia, ja lehdistä strumffit tulivat Rauhalan maailmaan noin kymmenvuotiaana.

– Muistan strumffit niin kuin lapsuus on hyvä muistaa: pienten olentojen juttuihin eivät isot ihmiset tule sotkemaan, Rauhala kertoo.

– Tarinoiden maailma on muuttumaton, ja tutut hahmot käyttäytyvät aina samojen kaavojensa mukaan. Pienet strumffit saavat välillä omia tarinoitaan, jotka nostavat ne sinisestä massasta esille, ja noissa tarinoissa kuvastuu hienosti yksilön asema ja suhde yhteiskuntaan.

Kuva: Muu
Kuva: Otava

Kipinä ranskan oppiin

Rauhala muistuttaa, että vaikka tarinoissa kuviot eivät aina mene kuin pitäisi ja esimerkiksi kemian kokeilut johtavat välillä hirviömäisyyksiin, kukaan ei kuitenkaan saa pysyviä vammoja, vuoda lammikoittain verta tai kuole.

– Idylliä ei riko todellisuuden karkea kylmyys.

Rauhalan arvion mukaan Belgian sarjakuvamaisema olisi jäänyt tavattomasti köyhemmäksi ilman strumffien merkittävää roolia kaiken ympäröivän sarjakuvatouhun elävöittämisessä – yhtään esimerkiksi Tinttiä väheksymättä.

Kun Non Stop -lehti lakkasi vuonna 1979, sillä oli ainakin yksi myönteinen vaikutus Rauhalalle.

– Kiukkupäissäni päätin opiskella ranskaa ja hankkia sarjakuvia alkukielellä. Opin kieltä siis jonkin verran.

Kuva: Muu
Kuva: Otava

Lapsille ja aikuisille

Sarjakuvaharrastaja Tero Mattila vertaa Smurffeja tietyllä tavalla Carl Barksin parhaisiin Aku Ankkoihin tai vaikkapa Asterixiin.

– Näissä klassikoissa on jokin teema ja siitä tehdään seikkailu, ja valittua aihetta käsitellään monelta kantilta. Se teema on lypsetty monipuolisesti kuiviin. Ne ovat ajateltuja ja niissä on monta tasoa. Niitä voi lukea 3–6-vuotiaille suunnattuina tarinoina, mutta jos rapsuttaa pintaa, sieltä löytyy fiksujakin juttuja – viihteellisessä muodossa, toki.

Jos näitä sarjakuvia ei ole aiemmin lukenut, Mattila suosittelee tekemään sen avoimin mielin ja ajatuksen kanssa.

– Kun smurffit ovat tuttuja näistä lauluista ja keskinkertaisesta tv-sarjasta, niin sarjakuvista löytyy tasoja monellakin tavalla.

Esimerkiksi Mattila nostaa muun muassa tarinan diktaattorismurffista.

– Onhan se hieno kiteytys aiheesta, kuinka valta turmelee.

Kuva: Muu
Kuva: Otava

”Enemmän bisnesmies kuin taiteilija”

Viimeistään tv-sarja nosti hahmot kaupallisesti esille, ja monien mielessä smurffit liittyvät jopa sarjakuvia vahvemmin vuosituhannen taitteen lastenlevyihin tai limppariin.

Tero Mattila ei osaa nähdä smurffien kaupallistumista pahana asiana.

– Peyo oli loppuaikoina enemmän bisnesmies kuin taiteilija. Siinä otettiin rahat pois, mistä tarjottiin. Minusta on hieno juttu, että idean isä ja hänen lapsensakin elävät ihan hyvin smurffeilla.

Miksi 70-luvun Strumffeihin kannattaisi tarttua vielä vuonna 2020?

Soile Kaukorannan suomennosten vuoksi. Ne ovat loistavia, Anssi Rauhala kehuu. HäSa

Suolasirottimesta limpparipulloon

Syksyllä 1957 belgialaiset sarjakuvataiteilijaystävykset Pierre ”Peyo” Culliford ja André Franquin illallistivat vaimoineen, kun Culliford halusi saada suolasirottimen pöydän toisesta päästä ja pyysi sitä Franquinilta. Hän ei kuitenkaan muistanut esineen nimeä vaan mutisi sanaksi ”strumffi” (schtroumpf).

Nimi jäi elämään kaverien keskuuteen ja palasi Cullifordin mieleen seuraavana vuonna, kun hänen piti nimetä uudet hahmot piirtämäänsä Johannes ja Pirkale -sarjakuvaan. Ne saivat nimen Les Schtroumpfs eli Strumffit, joka myöhemmin väännettiin suomessa Smurffeiksi.

Hahmot kasvoivat Johannes ja Pirkale -sarjakuvassa vierailusta omaksi sarjakseen.

Hittilevyt

Smurffien cd-levyjä on ilmestynyt Suomessa peräti 26 kappaletta.

Ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 1996 ja viimeisin 2014. Levyjä on myyty Suomessa lähes 800 000.

Limpparia

Päärynänmakuista Smurffi-limonadia on saanut Suomessa vuodesta 1983 asti.

Sitä ennen samaa juomaa myytiin Roope Ankan ja Iines Ankan nimellä, mutta kun Aku Ankan lisenssituotanto loppui, Sinebrychoff vaihtoi pullon kylkeen Smurffit.

Muita merkityksiä

Smurffit ovat jättäneet jälkensä suomen kieleen ja slangiin monessa muodossa.

Helsingin joukkoliikenteen lipuntarkastajia on kutsuttu smurffeiksi heidän käyttämiensä sinisten univormujen vuoksi.

Armeijassa smurffipuku on sininen verryttelyasu.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic