Lounais-Häme

Pihlajalinna halukas miljoonakauppoihin Forssan sairaalasta

Terveyspalveluyritys Pihlajalinna on valmis ostamaan Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän Forssan sairaalan sekä hykyn jäsenkunnissa sijaitsevat terveysasemat, mikäli Pihlajalinnan ja Forssan seudun kuntien välinen sopimus yhteisyrityksen perustamisesta toteutuu.

Pihlajalinnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén esitti ostotarjouksen Forssan kaupungin valtuustoseminaarissa torstaina Hollolassa.

Wiren sanoo sairaalan ja kiinteistöjen ostohinnan asettuvan noin 20 miljoonaan euroon.

-Ostohinta-arvio on alustava eikä perustu tarkkaan tasearvioon varsinkin, kun Forssan Korkeavahan terveysasemalla on kesken mittava remontti, Wiren korostaa.

Hykyn kiinteistömassan suurimpana omistajana Forssan kaupunki saisi pääosan kauppasummasta. Wiren sanoo, että kiinteistöjärjestelystä on keskusteltu jo Pihlajalinnan hallituksessa.

-Meille Pihlajalinnassa on periaatteessa sama toimimmeko vuokratiloissa vai omissa tiloissa. Kuntien näkökulmasta arvio voi olla toinen, Wirén sanoo

Palvelusopimuksen 37 miljoonan vuosimaksu ei sisältänyt noin 3,5 miljoonan euron tilakustannuksia. Tarjouspyynnössä oli vaihtoehtona myös tilojen vuokraaminen palveluntuottajalle.

Wirén muistuttaa siitä, että maakunnalla ei ole jatkossa mitään velvoitetta vuorata hykyn tiloja, joissa terveydehuoltolain seurauksena loppuisi palvelutuotanto. Näin Forssan kaupunki voisi joutua merkittäviin alaskirjauksiin, kun sairaalan toimintoja supistettaisiin ja kiinteistö tyhjenisi.

Wirénin mukaan on selvää, että maakunnalla on halu keskittää toimintoja Hämeenlinnaan. Viime vuosina Hämeenlinnan keskussairaalan potilasmäärät ovat olleet laskussa. Forssan sairaalan toimintojen keskittäminen Hämeenlinnaan olisi myös lisäperuste investoida Hämeenlinnaan sijoittuvaan uuteen keskussairaalaan.

Wirén muistuttaa, että Pihlajalinnan ja Forssan seudun välinen yhteisyrityksen osakassopimus antaa valtaa kunnille, jolloin esimerkiksi terveyskeskusten lopettaminen on vaikeaa, koska päätökseen tarvitaan yksimielinen päätös. Wiren sanoo Pihlajalinnan käyttävän lääkäreiden saavutettavuuden parantamiseksi perinteisten palveluiden rinnalla etälääkärijärjestelmää, jossa kännykällä lääkärin tavoittaa 24/7 eikä vastaanotolle tarvitse jonottaa.

Eilen Pihlajalinna on jättänyt tarjouksen kiinteistökaupasta seudun kunnille ja kuntayhtymälle. Ehtona kaupassa on, että kaikki seudun kunnat tekevät yhteisyrityksen perustamisesta myönteisen hankintapäätöksen ja palvelusopimus saa lainvoiman.

Hykyn yhtymähallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on tyrmistynyt maakunnan harjoittamasta vihamielisestä suhtautumisesta yhteisyritystä ja Forssan seudun osaamista ja työpaikkoja kohtaan.

Hän sanoo Oma Hämeen tietoisesti levittävän väärää tietoa esimerkiksi siitä, että tuleva lainsäädäntö estäisi yhteisyrityksen perustamisen. Anttilan mukaan yhteisyrityksillä tulee lainsäädännössä olemaan laillinen, juridinen asema. Yhteisyrityksiä lisäksi tarvitaan palvelutuotannon ylläpitämisessä.

Anttilan mukaan uutta maakuntaa ei pitäisi rakentaa tällä tavalla, jossa maakuntavalmistelu asettuu yhtä seutukuntaa vastaan.

-Forssan seudun sote-mallia on rakennettu 20 vuoden ajan. THL:n vuosittaisessa vertailussa hyky on terveydenhuollon palveluiltaan kärkikastia. Maakunta haluaa nyt estää yhteisyrityksen perustamisen, jolla seudulla voitaisiin turvata työpaikkoja ja palveluita.

Anttila haluaa myös kysyä kaupunginjohtaja Jari Kesäniemeltä, onko hän valmis ottamaan vastuun työpaikkojen ja osaamisen katoamisesta seutukunnalta. Myös Hamkin terveydenhuollon koulutus loppuisi, mikäli sairaalan leikkaustoiminta ja päivystys ajetaan alas. FL

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic