Lounais-Häme Forssa

Pilkka “susinartuista” kääntyi runoiksi ja lauluiksi – Konsertissa kuullaan sisällissotakokemuksia naisvangeilta

Forssalainen kirjailija Ida Maria Saarinen kirjoitti elävästi karmeista sisällissotakokemuksistaan.
Työttömiä tyttöjä palaamassa Valkealan kartanon perunamaalta syksyllä 1917. Vas. lukien Ruusa Granqvist, Ida Maria Saarinen ja Lempi Granqvist. Kahden oikeanpuoleisen tytön nimet eivät ole tiedossa. Saarisesta säilyneissä vanhoissa kuvissa on nimien perusteella sellaisia henkilöitä, jotka ovat myös hänen esikoisromaanissaan, Anne Koski kertoo. Kuva: Muu
Työttömiä tyttöjä palaamassa Valkealan kartanon perunamaalta syksyllä 1917. Vas. lukien Ruusa Granqvist, Ida Maria Saarinen ja Lempi Granqvist. Kahden oikeanpuoleisen tytön nimet eivät ole tiedossa. - Saarisesta säilyneissä vanhoissa kuvissa on nimien perusteella sellaisia henkilöitä, jotka ovat myös hänen esikoisromaanissaan, Anne Koski kertoo. Kuva: Työväen Arkisto

Lähtiessään Forssasta sisällissotaan punakaartin “keittiötytöksi” Ida Maria Saarinen oli 17-vuotias. Kuten tosin monilla silloin, syy lähtöön ei ollut aatteen palo, vaan puute. Kun ruokaa ja työtä ei ollut, punakaartissa palkkaa sai, ainakin aluksi.

Kun punaisten rintamat alkoivat eri puolilla Suomea pettää, Saarinen päätyi Lahden lähelle Vesalaan, suureen punaisten pakolaisten kolonnaan. Vain murto-osa siellä oli osallistunut taisteluihin – moni oli tavallinen siviili, joka pelkäsi jäädä kotiinsa tapettavaksi.

Saksalaiset saartoivat kolonnan ja paikalle syntyi Hennalan vankileiri. Saarinen jäi muiden Forssasta lähteneiden kanssa vangiksi ja virui Hennalassa useamman kuukauden. Lopulta hänet siirrettiin Hämeenlinnaan, mistä hänet vapautettiin. Nuoren ikänsä vuoksi hän sai ehdollisen kolmen vuoden tuomion.

Sisällissota oli ohi, mutta Saarisen tie oli vasta edessäpäin.

 

Kun romaani Nokkosia ja harakankukkia julkaistiin vuonna 1973, Ida Maria Saarinen oli esikoiskirjailijana jo seitsemänkymppinen. Otavan kirjoituskilpailun parhaimmistona ilmestynyt “Harakankukkia” oli omaelämäkerrallinen teos sisällissodasta.

– Teos kertoo romaanin päähenkilön “Iitukan” ja hänen ystäviensä tarinan. Siinä kuvataan Forssan teollisuustyöväestön oloja ja ajatuksia ennen sotaa, vankeuskokemuksia ja vapautumista forssalaisten tyttöjen ja naisten näkökulmasta.

Anne Koski, yliopistotutkija ja kulttuurituottaja sekä Naiskuoro Telluksen jäsen on tuottanut kuoroteoksen Susinartut. Teos sai alkunsa, kun Kosken ystävä Marjo Liukkonen väitteli Hennalan leirin naismurhista. Arkistossa hän törmäsi teksteihin, joista hän epäili, että ne saattavat olla naisten omia runoja tai lauluja.

– Sellaisia ei ollut koskaan aikaisemmin silmiini osunut, eikä niitä ole aikaisemmin julkaistu missään. Teksteistä peilautuu, mitä naisvangit ovat itse ajatelleet ja kokeneet, Koski kertoo.

Teokseen on otettu Saariselta kaksi runoa. Kuoleman varjon alla kertoo ilmeisesti pakomatkasta Lahteen, kun alkoi kantautua huhu Tampereen taisteluiden häviöstä. “Kuljen myöskin kuolemaan, toivo kauvas kaikkos multa”, Saarinen synkkänä kirjoittaa.

Huojuva nainen -runossa esiintyy “ihmisyyden irvikuva, jonottava, masennettu joukko”. Luurankomuumiot ja “kuoppasilmäiset piikkiaitojen sisällä, kuoleman maassa.

Ei ole vaikea arvata, mihin kirjoittaja kuvauksensa perusti.

 

Toisin kuin monet, Ida Maria Saarinen jäi henkiin kertomaan kokemuksistaan. Toisen maailmansodan jälkeen hän muutti perheineen Naantaliin, ja kuoli siellä korkeassa 90 vuoden iässä vuonna 1991.

Työkseen Saarinen toimi puistotyöntekijänä ja välillä kirjaston apulaisena, oli vähän aikaa vasemmiston kunnanvaltuutettu ja kirjoitti koko ajan. Sai kirjailijana jopa kutsun Kultarantaan Sylvi Kekkosen kanssa henkeviä keskustelemaan.

– Arvostan Saarista itse hyvin elävän kielen käyttäjänä ja havaintojen tekijänä. Hän kiteyttää hyvin tietyt asiat, eikä silti kerro tapahtumista raskaasti, vaan helposti luettavasti ja kevyesti.

Teoksissaan Saarinen kuvaa rankkojen tappamisien lisäksi myös sitä, miten aatteelliset, hyvään pyrkivät ihmiset leireillä romahtivat. Toisaalta Olipa kesä kerran -romaanissa Saarinen kertoo, miten äärimmäisessä hädässä valkoinen vartija näkee hänet ihmisenä ja antaa ohjesäännön vastaisesti hänelle vettä.

– Saarinen havaitsi vankileirillä toisaalta ihmisyyden katoamista ja raakuuksia, mutta toisaalta hän on teoksissaan sitä mieltä, että ihmisyys ei koskaan sorru kokonaan. FL

Naiskuoro Tellus esittää Susinartut-teoksen Forssan Työväentalolla lauantaina 30.3. klo 15.

Uusimmat