Lounais-Häme

Pimeys valtaa lopulta mustat aukotkin, valistaa universumin saloihin tutustunut professori

Maailmankaikkeuden tämänhetkisestä sisällöstä eli massasta ja energiasta on nykytiedon mukaan vain vajaat viisi prosenttia tavallista ainetta, lähinnä tähtiä ja kuumaa kaasua.

Niinpä leijonanosan universumimme koostumuksesta jakavat pimeä aine 26 prosentin ja ennen kaikkea pimeä energia 69 prosentin osuudellaan. Professori Heikki Oja totesi Musta Universumi-esitelmässäään pimeän energian lisäävän yhä valta-asemaansa.

-Pimeän energian osuus kasvaa jatkuvasti universumissamme ja päätyy lopulta käytännössä sataan prosenttiin, Oja valisti kuulijoitaan Wahren-opiston ja tähtiharrastusyhdistys Lounais-Hämeen Uranuksen järjestämässä tilaisuudessa.

Tämä tietää kaikkien tähtien kuolemista aikanaan, galaksien valon sammumista ja galaksien hajoamista. Jopa pimeä aine tuhoutuu ja katoaa. Kehitys merkitsee näin ollen loppua myös mustille aukoille, niin universumimme kaikki nielevinä mahtitekijöinä kuin niitä pidetäänkin.

 

Mutta ennen luennon tätä osaa Heikki Oja pohti mihin aine sitten häviää, kun se häviää mustaan aukkoon.

Ensin se syöksyy yhteen ainoaan keskipisteeseen.

-Sitten sen voidaan ajatella vaikka siirtyvän toiseen paikkaan maailmankaikkeudessamme. Tai sitten se mahdollisesti siirtyy toiseen aikaan pois meidän nykyisestä ajastamme.

-Tai sitten ehkä mustasta aukosta johtaa käytävä, jota tutkijat kutsuvat madonreiäksi toiseen maailmankaikkeuteen, joita saattaa olla useita, jopa ääretön määrä ja, joissa se sitten pöllähtelee esille ihmeteltäväksi, Heikki Oja maalaili.

Hän huomautti kuitenkin, että mistään hänen kolmesta esiin tuomastaan vaihtoehdosta ei ole näkö- eikä muitakaan todistehavaintoja.

Pohdintaa seurasi kuulijakunta, joka oli täyttänyt Forssan kirjaston Brander-luentosalin ylimääräisiä tuolipaikkoja myöten.

 

Pimeän aineen osalta Heikki Oja kertasi ensimmäisten viitteiden juontavan 1930-luvulle. 1970-luvulle tultaessa laskelmat osoittivat, että niin oman Linnunratamme kuin muidenkin galaksien massa ylittää niiden näkyvän massan. Havainnoin pimeä aine pystyttiin varmistamaan vuosituhantemme alussa, kun 13,8, miljardin vuoden takaiseen alkuräjähdykseen asti näkeminen tuli mahdolliseksi.

-Todistetuksi tuli, että galaksien aine ylittää 5–6-kertaisesti niiden näkyvän massan.

Oja muistutti, että yhtään pimeän aineen hiukkasta ei ole nähty, mikä mahdollistaa siipien antamisen villillekin mielikuvituksen lennolle.

-Ehkä täälläkin on seuranamme pimeitä olentoja, jotka naureskelevat jutuillemme. Joku voisi ajatella, että tarinoidemme haamut ja kummitukset saavat näin selityksensä, mutta ei tässä yhteydessä näistä tulkinnoista tämän enempää.

 

Maailmankaikkeuttamme jo hallitsevan ja lopuksi kokonaan yksinään täyttävän pimeän energian jäljille johti havainto, jonka mukaan maailmankaikkeutemme laajenee kiihtyvällä vauhdilla.

-Tutkijoille oli järkytys, kun kävi selväksi, että universumimme laajenee laajenemistaan yhä kiihtyvällä vauhdilla, vaikka aikaisempien teorioiden mukaan kiihtymisen olisi pitänyt lähteä hidastumaan 8–9 miljardin vuoden kuluttua alkuräjähdyksestä.

Täydellisenä yllätyksenä havainnon ei silti voi määritellä tulleen, sillä Albert Einstein esitti laatimiensa kaavojen pohjalta ajatuksen jo sata vuotta sitten. Ratkaisua odottaa vielä esimerkiksi kysymys, mistä pimeä energia luo energiaa alati kiihtyvälle kasvulleen.

-Voi olla, että se luo itse uutta, eli luominen jatkuu maailmankaikkeudessamme.

-Jos täällä on paikalla nuoria, jotka aikovat tähtitieteilijäksi, niin tiedossa on, että tutkittavaa tulee ainakin riittämään, Heikki Oja vakuutti. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic