Lounais-Häme Forssa

Pohjanmaalaiset maatilalliset perustivat kala- ja luomuliikkeen Forssaan – Samassa tilassa kahvila ja huonekalumyyntiä

Rautatienkadulle avautuu uusi Vesijärven kala- ja luomutuote -kauppa, jonka tarjonta on laaja.
Vesijärven Kala- ja luomutuote tarjoaa nimensä mukaisesti niin kalaa kuin erilaisia luomutuotteitakin, mutta myös kahvilapalveluja ja huonekaluja. Kuuntelemme alussa paljon asiakkaiden toiveita, yrittäjä Sanna Peltola kertoo. Kuva: Lassi Puhtimäki
Vesijärven Kala- ja luomutuote tarjoaa nimensä mukaisesti niin kalaa kuin erilaisia luomutuotteitakin, mutta myös kahvilapalveluja ja huonekaluja. Kuuntelemme alussa paljon asiakkaiden toiveita, yrittäjä Sanna Peltola kertoo. Kuva: Lassi Puhtimäki

Sanna Peltola oli vielä viime vuonna hammashoitaja Turusta, mutta nyt hän on samaan aikaan luomutilallinen Etelä-Pohjanmaalta että kauppa-kahvilayrittäjä Forssasta.

– Menin mieheni kanssa naimisiin viime joulukuussa, ja hänellä on luomutila Isojoella. Muutin sinne tammikuussa. Elämä yllättää, sitä ei aina tiedä, mistä itsensä löytää, Peltola naurahtaa.

Tuore aviopari pohti, että luomuviljelyn rinnalle olisi hyvä saada jotain muutakin liiketoimintaa. Syntyi ajatus puodista.

”Sopivasti Isojoen ja Turun välistä”

Sopiva liiketila löytyi Forssan Rautatienkadulta toukokuussa. Vesijärven kala- ja luomutuote, joka tarjoaa nimensä mukaisesti kalaa ja erilaisia luomutuotteita, viettää avajaisiaan tänään lauantaina.

– Emme ehtineet juurikaan kartoittaa eri vaihtoehtoja, kun huomasimme, että Forssassa ei ole tällaista liikettä ja täällä on paljon tyhjiä ja sopivia liiketiloja. Forssa on myös sopivan keskeisellä paikalla. 2000 asukkaan Isojoella tällainen ei pärjäisi.

Mitään kytköksiä Forssaan pariskunnalla ei ollut entuudestaan, tuttu se oli vain valtateiltä ohiajettuna.

– Forssa vaikuttaa mukavalta pikkukaupungilta. Tämä on sopivasti pienen Isojoen ja minulle liian suuren Turun välistä, Sanna Peltola sanoo.

Forssan seudulla myös Mustiala panostaa luomuun: Mustialan lehmät siirtyvät luomuun – Vasikoita juotetaan maidolla juomarehun sijaan (FL 26.11.2019)

Juttu jatkuu kuvan alla.

Liikkeen valikoimissa on sekä luomutilan omia tuotteita että muiden tuottajien luomutuotteita, Sanna Peltola kertoo.

Monipuolinen kattaus

Vesijärven kala- ja luomutuotteen valikoimissa on Peltoloiden oman luomutilan tuotteita eli sipulia, kauraa ja perunaa. Lisäksi saatavilla on runsaasti muita luomutuotteita sekä monenlaista kalaa sekä tuoreena että pakattuna.

Kala tulee Forssaan Skaftungista, Kristiinankaupungista.

– Säävarauksella saamme myös silakkaa. Kuuntelemme alussa paljon myös asiakkaiden toiveita ja otamme tilauksia vastaan.

Lihan osalta liikkeestä saa aluksi vain luomujauhelihaa, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti myös esimerkiksi hirveä ja poroa sekä luomulihasta tehtyä makkaraa.

Luomutuotteita ja myös kalaa saa nautiskella myös liikkeeseen perustettavassa pienessä kahvilassa, jossa tarjoillaan luomukahvia, -pullaa ja -ruokalajeja, kuten salaatteja sekä kalakeittoa tai uunikalaa.

Vesijärven kala- ja luomutuotteen yksi erikoisuus on se, että se myy samoissa tiloissa myös huonekaluja, jotka tulevat niin ikään isojokelaiselta yritykseltä, Huonekalutehdas Jarmo Rantakalliolta.

Viikot Forssassa

Peltoloiden suunnitelmana on alkuvaiheessa viettää viikot Forssassa ja suunnata Isojoelle viikonlopuiksi. Vesijärven kala- ja luomutuote on Forssassa auki arkisin kello 7.30–17.30.

Kausitöiden aikaan tietysti Isojoella tulee vietettyä enemmän aikaa, mutta Peltolat suunnittelevat palkkaavansa liikkeeseen apukäsiä myöhemmin.

– Kahdessa ja puolessa tunnissa on kuitenkin vähän ajamista, Peltola sanoo. FL

Vesijärven kala- ja luomuotteen avajaiset, Rautatienkatu 17, Forssa, la 15.8. klo 10–16. Kahvitarjoilu.

Lue myös: Joka kymmenes suomalainen maatila on luomutila – Suomalaista luomua viedään myös maailmalle (FL 26.4.2019)

Uusimmat

Näkoislehti

17.9.2020

Fingerpori

comic