Pohjanmaan maakunnissa nuorimpina naimisiin – iäkkäimpinä alttarille Ahvenanmaalla

Helsinki
14.11.2018, 15:07

Kotimaa

Pohjanmaan maakunnissa mennään Suomessa nuorimpina naimisiin, ilmenee Tilastokeskuksen väestönmuutostiedoista. Iäkkäimpinä puolestaan astellaan alttarille Ahvenanmaalla.
Ensimmäisen avioliiton keskimääräinen solmimisikä oli viime vuonna sekä naisilla että miehillä matalin Pohjanmaan neljässä maakunnassa. Nuorimpina solmittiin avioliitto Keski-Pohjanmaalla, missä naimisiin menneiden naisten keski-ikä oli 29,7 vuotta ja miesten 31,3 vuotta.
– Pohjanmaalla ei ole niin yleisesti tapana asua avoliitossa ennen naimisiin menemistä kuin muualla Suomessa. Kristillisyys ja sen osana lestadiolaisuus voi vaikuttaa avioliiton solmimisikään rajatusti, mutta kokonaisuutena sen vaikutus on vähäinen, arvioi tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöntutkimuslaitokselta.
Manner-Suomen maakunnista Lapissa naiset olivat keski-iältään vanhimpia solmiessaan ensimmäisen avioliiton. Vastaavasti miehet olivat keski-iältään vanhimpia Kainuussa.
Koko maassa iäkkäimpiä ensi kertaa vihille mennessään olivat sekä naiset että miehet Ahvenanmaalla. Saarimaakunnassa miehillä oli ikää alttarille astelleessaan keskimäärin 38,3 ja naisilla 36,8 vuotta.
– Myös Ahvenmaan tulokseen saattaa vaikuttaa se, että siellä asutaan enemmän avoliitoissa kuin Suomen muissa maakunnissa, täydensi Tilastokeskuksen yliaktuaari Timo Nikander.
Suomessa ensimmäisen avioliiton keskimääräinen solmimisikä oli viime vuonna naisilla 31,7 ja miehillä 33,9 vuotta.

Naiset avioon nuorempina

Kontulan mukaan naimisiinmenon ikävaihetta myöhentää osaltaan se, että nykyisin avioitumiskelpoiseksi tavataan katsoa vasta sitten, kun on kerännyt taloudellista selkänojaa.
– Pohjanmaalla osalla nuorista aikuisista saattaa olla talo jo valmiina odottamassa, Kontula vertaa.
Kaikissa maakunnissa naiset olivat keskiarvolla mitaten nuorempia kuin puolisonsa ensimmäistä avioliittoa solmittaessa. Suurin ikäero oli näin mitaten Kymenlaaksossa, pienin Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.
1980-luvun alusta viime vuoteen mennessä eri sukupuolta olevien ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä on noussut naisilla 25 vuodesta 32 vuoteen ja miehillä 27 vuodesta 34.
Eri sukupuolta olevien parien avioliittojen määrä on vähentynyt Suomessa yli vuosikymmenen ajan. Aivan viime vuosina vähentyminen on kuitenkin hidastunut. Tähän on vaikuttanut se, että eron jälkeen solmittujen uusien avioliittojen määrä on pysynyt ennallaan kolme viime vuotta.
Suomessa solmittiin viime vuonna yhteensä hieman alle 26 000 avioliittoa.

Avioeron riski suuri heti alussa

Lähes neljä kymmenestä ensimmäisestä avioliitosta päättyy eroon. Erojen määrä on pysynyt samalla tasolla noin vuosikymmenen.
Avioeron riski kasvaa jyrkästi heti avioliiton alkuvuosina. Riski on huipussaan kolmantena vuotena.
Ensimmäisen avioliiton päättyminen leskeyteen on hieman todennäköisempää kuin sen päättyminen avioeroon.

https://www.stat.fi/til/ssaaty/2017/02/ssaaty_2017_02_2018-11-14_tie_001_fi.html

STT

Kuvat:

Uusimmat