Lounais-Häme

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaehdokkaat julki tänään

Haugesund
21.08.2018, 01:54

Kulttuuri

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokaskaarti julkistetaan tänään. Ehdokkaita on viisi, yksi kustakin Pohjoismaasta. Ehdokaslista julkistetaan Haugesundin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Norjassa.
Elokuvapalkinto on noin 47 000 euron suuruinen. Se myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle elokuvalle, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin.
Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2002, jolloin sen sai Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuva. Toisen kerran Suomi voitti palkinnon viime vuonna Selma Vilhusen elokuvalla Tyttö nimeltä Varpu.
Elokuvapalkinnon saaja julkistetaan loka-marraskuun vaihteessa Oslossa Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä. Sitä ennen ehdolle asetetut elokuvat kiertävät pohjoismaisia elokuvatapahtumia.
Samaan aikaan julkistetaan myös muut Pohjoismaiden neuvoston palkinnot, joihin lukeutuvat kirjallisuuspalkinto, lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, musiikkipalkinto ja ympäristöpalkinto.

STT

Kuvat:

Uusimmat