Lounais-Häme Forssa

Poikkeustila sekoitti suunnitelmat – Kesä toi kuitenkin kuvataidekoulun valmistuvien loppunäyttelyn

Pitkän projektin aikana ajatukset ja työt hioutuivat luonnoksista teoksiksi. Forssan kuvataidekoulun lopputyöt esillä tiistaista alkaen.
Forssan kuvataidekoulun lopputyönäyttely valmistui kuin valmistuikin loppukirin jälkeen. Poikkeuksellinen koronakevät vaikutti myös Joonas Lundin työskentelyyn. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssan kuvataidekoulun lopputyönäyttely valmistui kuin valmistuikin loppukirin jälkeen. Poikkeuksellinen koronakevät vaikutti myös Joonas Lundin työskentelyyn. Kuva: Lassi Puhtimäki

– Ensin oli kova paine saada työt valmiiksi huhtikuun loppuun, ja yhtäkkiä koronapandemian rajoitukset toivat lisäaikaa koko kesän. Siitä sai uutta puhtia työskentelyyn, kunnes tulikin yllättäen taas kiire, kertovat Julia Jaakkola ja Joonas Lund.

Jaakkola ja Lund ja muut Forssan kuvataidekoulun valmistuvat oppilaat saivat kuin saivatkin työnsä valmiiksi loppunäyttelyä varten. Näyttely avautuu muuttuneista suunnitelmista poiketen tiistaina Galleria Moletissa.

– Alun perin näyttelyn oli tarkoitus olla esillä jo huhtikuun lopussa, mutta koronapandemia sekoitti suunnitelmia. Näyttely ehdittiin jo siirtää pidettäväksi syksyllä. Yllättäen lopputyöryhmälle tarjoutui mahdollisuus pitää näyttely museolla ja he innostuivat mahdollisuudesta, kuvataidekoulun opettaja Jenni Kalsola kertoo.

Sekä Jaakkola että Lund ovat tyytyväisiä siihen, että näyttely toteutui jo nyt. Se huipentaa pitkät opinnot kuvataidekoulussa.

– Tämä on niille selkeä päätös ja juuri lukuvuoden päättyessä, he pohtivat.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Julia Jaakkolan maalauksessa yhdistyy kaksi tärkeää asiaa eli ihmiset, ihmisarvo ja luonto. Kuva: Lassi Puhtimäki
Julia Jaakkolan maalauksessa yhdistyy kaksi tärkeää asiaa eli ihmiset, ihmisarvo ja luonto. Kuva: Lassi Puhtimäki

Pitkä työskentelyaika palkitsee

Lopputyöryhmän näyttelyssä on esillä 12 nuoren teokset. Heistä 10 valmistuu. Oppilaat ovat työskennelleet itsenäisesti valitsemansa tekniikan ja aiheen parissa koko lukuvuoden.

Pitkä työskentelyaika vaikutti sekä Lundin että Jaakkolan töihin. Lundin maalaus pelkistyi ja pehmeni työkuukausien aikana, Jaakkolan muuttui entistä runsaammaksi.

Lund on maalannut akryylivärein kauriseläimen, jonka sarvissa kukkii sekä kevät että kesä.

– Alkuperäinen ajatukseni oli toteuttaa maalaukseen neljä vuodenaikaa, mutta jätinkin pois syksyn ja talven. Syksyn punaiset lehdet ja toisaalta talven paljaus olisi tuonut kuvaan liikaa sekavuutta ja levottomuutta.

Jaakkola on yhdistänyt valokuvat maalaukseensa Maan tyttäristä.

– Halusin yhdistää luonnon ja ihmiset. Mukana on kuvia ystävistäni, ja halusin maalauksen ilmentävän väriä ja iloa ja sitä, että erilaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Työn edetessä Julia Jaakkolan maalaukseen ilmestyi suunniteltua enemmän kukkia ja muuta kasvillisuutta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kaarina Rikkolan lopputyö. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kaarina Rikkolan lopputyö. Kuva: Lassi Puhtimäki

Yhteistaideteosta ylämäistä ja alamäistä

Oppilaat ovat myös tahoillaan työstäneet yhteistaideteosta tämän kevään erikoisesta ajanjaksosta, joka nähdään lopputyönäyttelyn yhteydessä. Se on käynyt alkuverryttelystä etäoppitunnin työskentelylle.

– Työvälineenä on ollut kuulakärkikynä ja valkoinen paperi. Sitä on tehty noin 5–10 minuutin ajan rentoutusharjoituksena ennen varsinaiseen työhön tarttumista.

Paperiin on ensin on piirretty horisonttiviiva. Sen rinnalle kukin on piirtänyt ylämäkiä ja alamäkiä sekä pilven pyörteitä mielensä mukaan.

– Siitä kootaan Lankavärjäämön alakertaan pitkä yhteistaideteos, jota voi tarkastella oven auki ollessa tai iltaisin ikkunan takaa, Kalsola lisää. FL

Lopputyönäyttely on esillä Forssan museon Galleria Moletissa 2.–7. kesäkuuta. Näyttely on avoinna ti–pe 10–16, la–su 12–16. Museotilan asiakasmäärää rajoitetaan kymmeneen henkilöön kerrallaan turvaetäisyyden mahdollistamiseksi.

Uusimmat

Näkoislehti

16.7.2020

Fingerpori

comic