Lounais-Häme

Poliisi valvoo mopoja, mopoautoja ja niiden kuljettajia viikonloppuna

Poliisia kiinnostaa kuljettajien kunto, ajokortti, ajoneuvon kunto ja liikennesääntöjen noudattaminen. Arkistokuva.

Mopoja ja muita kevyitä kaksi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja kuljettajineen valvotaan tulevana viikonloppuna koko maassa, kertoo poliisi.

Poliisia kiinnostaa kuljettajien kunto, ajokortti, ajoneuvon kunto ja liikennesääntöjen noudattaminen.

–  Nuoret ovat ikäluokkansa kokoon nähden yliedustettuina liikennekuolemissa ja loukkaantuneissa. Mopoilla ajetuissa kolareissa aiheutuu vuosittain muutama liikennekuolema ja noin 300 loukkaantumista, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Kun mukaan otetaan mopoautojen ja moottoripyörien kolarit, nousee vuosittain loukkaantuneiden määrä lähelle tuhatta.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto sanoo, että nuorten liikenneturvallisuus on yksi keskeisistä poliisin liikenneturvallisuustyön kohteista.

–  Valvonnan toisena tavoitteena on vähentää häiritsevää ajoa ja melua asuinalueilla ilta-aikaan, Katajisto sanoo tiedotteessa.

Katajisto pyytää myös nuorten huoltajia ajoittain varmistamaan nuortensa menopelien turvallisuuden ja lainmukaisuuden.

– Erityisesti jarrut ja valojen toiminta ovat tärkeitä turvallisuustekijöitä. Mopon aiheuttama voimakas ääni ja rekisteritunnuksen piilottelu viittaavat siihen, että laite ei ole lainmukainen.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic