Lounais-Häme

Poliisien tehoiskut tuovat piikin huumetilastoihin mutteivät kerro koko totuutta

“Kymmeniä rikoksia esiin Forssassa ja Loimaalla” (14.2.), “Jälleen huumekuski kiinni Forssassa” (14.2.), “Huumekuski kiinni Forssassa Tölöntiellä” (11.2.), “Jälleen huumekuski ja kortiton Forssassa” (10.2), “Viikonloppuna kärähti kuusi huumekuskia” (6.2.), “Huumekuski kärähti Forssassa” (5.2.), “Subutexia löytyi miehen hallusta Forssassa” (2.2).

Forssan Lehden helmikuiset otsikot antavat melko lohduttoman kuvan Forssan seudun huumetilanteesta.

Myös numerot kertovat omaa kieltään. Tämän vuoden puolella Forssan seudulla on kirjattu jo kymmenkunta huumerikosepäilyä. Koko viime vuonna niitä kirjattiin seudulla 36. Vuonna 2016 luku oli 23.

Huumausaineen käyttörikosepäilyjä taas on seudulla kirjattu lähes 30 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

-Alkuvuoden aikana tehdyt kaksi tehostettua huumausaineiden katuvalvontaiskua ovat nostaneet alkuvuoden numeroita aika hurjasti. Määrät ovat valtakunnallisesti suhteutettuna kuitenkin melko pieniä, komisario Jorma Joki-Anttila Hämeen poliisista sanoo.

Hämeen poliisilaitos teki yhteistyössä Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa alkuvuoden aikana kaksi kaksipäiväistä tehoiskua Forssan ja Loimaan seudulla.

Tammikuun iskussa kirjattiin 11 rikosilmoitusta Forssan seudulta. Vain kahteen niistä ei liittynyt huumausaineita.

Helmikuussa tehostetun huumausaineiden katuvalvonnan aikana kirjattiin Forssan seudulla kymmeniä rikosilmoituksia, joihin kuului muun muassa yhdeksän huumausaineen käyttörikosta, kaksi huumausainerikosta, törkeä dopingrikos sekä törkeä huumausainerikos.

Törkeitä huumausainerikoksia kirjataan Forssan seudulla vuosittain noin pari kappaletta.

Yleisimpiä huumeita Forssan seudulla ovat kannabis, amfetamiini ja subutex.

-Kyllä iskuihin voi olla tyytyväinen. Tulosten perusteella ne olivat ihan aiheellisia ja oikeaan paikkaan sijoitettuja, Joki-Anttila sanoo.

Joki-Anttila sanoo, että huumerikoksista suuri osa tulee esiin muiden rikosten yhteydessä, kuten liikennevalvonnassa.

-Monesti kyseessä on samoja ihmisiä, jotka syyllistyvät näihin rikoksiin. Aika suuri prosenttiosuus kiinnijääneistä on sellaisia, jotka ovat aiemmin asioineet poliisin kanssa.

-Kun tutun ihmisen näkee ratissa, ei tietysti voi heti sanoa, että kyseessä olisi rattijuopumus, mutta on syytä epäillä, ettei kuljettajalla ole ajo-oikeutta. Tarkistuksen yhteydessä sitten tulee usein ilmi, että kuljettaja on jonkin aineen vaikutuksen alainen.

Kaikista rattijuopumuksista huumerattien osuus on Joki-Anttilan mukaan viimeisten parin vuoden aikana pysynyt melko samana.

Vaikka alkuvuodesta on kirjattu huomattava määrä huumausainerikoksia, ei Forssan hyvinvointikuntayhtymän A-klinikalla alkuvuosi ole ollut normaalia kiireisempi. Vuosittain A-klinikalla käy noin 500 eri asiakasta, joista reilu viidennes on huumeiden käyttäjiä.

-Poliisin aktiivinen toiminta ei meillä ainakaan vielä suoraan ole näkynyt, A-klinikan päällikkö Tarja Nurmi-Niemelä sanoo.

-Tietysti ennakoimme koko ajan ja kommunikoimme Hämeen poliisin kanssa, voi olla että parin kolmen kuukauden kuluttua näkyy pientä nousua.

Kävijöiden määrä hiukan vähentyi vuosien 2016 ja 2017 välillä, vaikka käyntimäärät ovatkin lisääntyneet.

Nurmi-Niemelä kertoo, että tällä hetkellä A-klinikalla on korvaushoidossa 24 henkilöä.

Nurmi-Niemelä arvioi, että huumeiden käyttäjien kokonaismäärässä ei ole tapahtunut Forssan seudulla merkittäviä muutoksia viime vuosien aikana, vaikka pientä nousua rikosepäilyiden määrässä onkin ollut.

-Ainakin osittain numeroiden nousu saattaa johtua poliisin tehokkaasta valvonnasta. Valvonta on tietysti samalla myös tärkeä viesti, Nurmi-Niemelä pohtii.

Joki-Anttila on hiukan skeptisempi valvonnan vaikutuksesta tilastoihin.

-En usko, että kasvu johtuisi juurikaan valvonnan lisääntymisestä. Valvontaa on ollut aiemmin saman verran, eivätkä resurssit kasvaneet ole. Poliisi tekee olemassa olevilla resursseilla sen, minkä pystyy. FL

Huumerikosten määrä kasvoi hurjasti Kanta-Hämeessä
Vuonna 2017 Kanta-Hämeessä tuli poliisin tietoon 850 huumausainerikosta.Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 23 prosenttia.Törkeitä huumausainerikoksia tuli poliisin tietoon koko Kanta-Hämeessä 25 kappaletta.Törkeiden huumausainerikosten määrä kasvoi edellisvuodesta 47 prosenttia. Koko maassa kasvua oli 9,5 prosenttia.Kannabis on yhä yleisin poliisia työllistävä huumausaine, mutta myös amfetamiini ja subutex ovat yleisiä.Alle 30-vuotiaiden osuus huumerikoksista epäillyistä on selvästi kasvanut.Kanta-Hämeessä ei tällä hetkellä toimi pelkästään huumerikollisuuden paljastamiseen keskittyvää poliisin kenttävalvontaryhmää, mutta Päijät-Hämeen kanssa yhteinen ryhmä käy myös Kanta-Hämeessä.

Uusimmat