Lounais-Häme

Poliisilla Lounais-Hämeessä vilkas viikonloppu – rattijuopumuksia ja huumelöytö

Poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi Forssassa Turuntiellä lauantai-iltana klo 20.12. Vuonna -51 syntynyt mies puhalsi alkometriin 1,67 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Sunnuntaina klo 3.46 Forssassa valtatie 10:llä poliisiautoa ajoi vastaan 60 km/t rajoitusalueella 88 km/t ajava auto. Kuljettaja puhalsi 0,59 mg/l eli noin 1,2 promillea. Vuonna -99 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Humppilassa sunnuntaina partio näki henkilöauton ajavan selkeää ylinopeutta ja lähti tavoittamaan autoa. Seurasi lyhyehkö takaa-ajo, jonka aikana pakeneva auto pysähtyi lopulta itse. Kuljettaja ja kyydissä ollut mies vaikuttivat päihtyneiltä, joten poliisi tutki auton, josta löytyi huomattava määrä huumeiksi epäiltyjä aineita.

Auton vuonna -78 syntynyttä ulkopaikkakuntalaista kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Matkustajana oli vuonna -94 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies. Autosta löytyneiden huumeiden vuoksi molempia epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat