Lounais-Häme

Poliisilla vilkas viikonlopun alku

Poliisilla riitti kiireitä viikonlopun alkajaisiksi Lounais-Hämeessä ja Loimaalla.

Forssan keskustassa lauantaina aamuyöllä kaksi noin 20-vuotiasta miestä otti toisistaan mittaa fyysisesti painimalla. Suusanallinen riita oli jo alkanut aiemmin läheisessä ravitsemusliikkeessä ja jatkunut sen ulkopuolella. Toinen miehistä sai lieviä vammmoja ja hänet kuljetettiin Forssan sairaalaan tarkastettavaksi. Molempia pukareita epäillään pahoinpitelystä.

Somerolla poliisi sai vähän ennen aamuviittä ilmoituksen yksityisasunnossa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Paikalla ollut hämeenlinnalaisnainen kertoi tavanneensa ravintolassa Somerolla asuvan entisen miesystävänsä, jonka seurassa oli lähtenyt ystäviensä luo jatkamaan illanviettoa. Naisen kertoman mukaan hän oli mennyt keskustelemaan kyseisen miehen kanssa kahdenkesken. Heillä oli syntynyt erimielisyyttä, jonka yhteydessä mies oli naisen kertoman mukaan lyönyt naista useita kertoja nyrkillä päähän. Muut seurueen jäsenet olivat puuttuneet tilanteeseen kuultuaan riitelyn ääniä, jolloin mies oli poistunut paikalta. Nainen kävi tarkistuttamassa vammansa Forssan sairaalassa. 

Tammelassa henkilöauto törmäsi perjantaina illalla paikallisen marketin katoksen pilariin. Poliisipartion tullessa paikalle oli henkilöauto poistunut paikalta, mutta hetken päästä auto löytyi lähistöllä olevan toisen kaupan pihalta.

Auton kuljettajaksi osoittautui noin 20-vuotias mies, joka kertoi epähuomiossa osuneensa katoksen pilariin. Mies puhalsi nollat, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Auton etupuskuri ja konepelti vaurioituivat törmäyksessä.

Mies käytettiin verikokeessa, jonka jälkeen hänet otettiin kiinni etsintäkuulutuksen takia. Illan tapahtumista poliisi kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesa oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikennerikkomuksesta.

Loimaalla poliisipartio sai ennen puolta yötä tehtävän Vesikoskenkadun kerrostaloon. Talon yhdestä asunnosta oli kuulunut pitemmän aikaa meteliä ja rappukäytävässä oli porukkaa, jotka huutelivat ja soittivat ovikelloja.

Partio tapasi asunnosta ja rappukäytävästä ainakin 15 nuorta. Asunnon haltija ei ollut asunnossa. Partio tyhjensi asunnon nuorista. Lähtiessä he tapasivat rappukäytävässä päihtyneen nuoren naisen. Nainen ei totellut poliisin käskyjä poistua rappukäytävästä, vaan palasi tyhjennetyn asunnon ovelle hakkaamaan sitä. Poliisien täytyi lähes kantaa neitonen ulos. Tyttönen ei suostunut kertomaan nimeään eikä muitakaan tietoja ennen kuin poliisiasemalla.

 

Asiasanat

Uusimmat