Lounais-Häme

Poliisin tehovalvonta paljasti 175 rattijuoppoa

Poliisi suoritti viime viikolla tehostetusti rattijuopumusvalvontaa eri puolilla Suomea.

Lähes 64 000 kuljettajaa testattiin mahdollisten päihteiden käytön osalta. Testatuista 175 epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. Näistä 26 kuljettajaa oli muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena.

Osa poliisilaitoksista raportoi lisäksi rangaistavuuden rajan alle jääneiden puhallutusten määristä. Muun muassa Helsingin ja Lounais-Suomen poliisilaitoksilla tällaisia tapauksia oli tavattu noin 70.

Poliisihallituksen poliisitarkastajan Kari Onnisen mukaan heinäkuun lopun valvontajakso vahvisti käsitystä siitä, että rattijuopumus on edelleen suomalaisen liikenteen ongelma erityisesti kesällä.

Vuodesta toiseen kesäkuukausien aikaan rattijuopot aiheuttavat muita vuodenaikoja runsaammin kolareita. Tämä ilmentää myös samalla sitä, että rattijuoppoja on enemmän liikennevirrassa kuin normaalisti (vuoden 2015 rattijuopumustutkimuksessa 0,13 %, nyt tehovalvonnassa 0,28 %).

Ikävänä lisänä rattijuopumusrikollisuudessa on havaittavissa huumetapausten määrän kasvu. Nykyään noin joka kolmannen rattijuopumusrikoksen taustalla on muu päihdyttävä aine kuin alkoholi.

ECORYS-tutkimuksen mukaan kuljettajilla, joiden veren alkoholipitoisuus on 0,5-0,8 promillen välillä, on noin 20 kertaa korkeampi todennäköisyys joutua kuolonkolariin. Riski on jo noin 30-kertainen, jos promillemäärä on välillä 0,8-1,2.

Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan (SARTRE 4) 4 % suomalaisista vastaajista oli sitä mieltä, että voi lähteä ajoon, vaikka olisikin käyttänyt alkoholia, kunhan vain ajaa varovasti. Korkeimmat luvut löytyvät Belgiasta ja Italiasta (18 % ja 17 %). Vaikka suomalaisittain tuo luku on noinkin matala, pätee liikenteeseen vanha kunnon totuus: Jos otat, et aja.

Poliisi tapasi valvonnan aikana 32 etsintäkuulutettua ja paljasti 5 muuta huumerikosta kuin huumaantuneena ajamista. Lisäksi muita kuin liikennerikoksia ilmeni viitisenkymmentä.

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic