Lounais-Häme

Polkupyöriä lähti viime vuonna entistä vilkkaammin varkaan matkaan

Erityisesti kalliit pyörät houkuttelevat varkaita.
2,5 prosentista varastetuista pyöristä oli yli 2000 euron arvoisia. Kuva: EPA

Polkupyörävarkaudet kääntyivät viime vuonna nousuun. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin noin 17  600 varastettua polkupyörää, kertoo vakuutusyhtiöitä edustava Finanssiala. Vuotta aiemmin luku oli vajaat 16  900.

Myös vakuutusyhtiöiden maksamat korvausmäärät nousivat. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä yli kahdeksan ja puolen miljoonan euron edestä.

Poliisin tietoon tuli viime vuonna noin 20  700 pyörävarkautta. Määrä kasvoi edellisvuodesta noin tuhannella. Poliisin luku poikkeaa vakuutusyhtiöiden luvusta, koska kaikista varkauksista ei haeta korvauksia.

2,5 prosentista varastetuista pyöristä oli yli 2000 euron arvoisia.

Varkauksien vähentämisessä avainasemassa on pyörän lukitseminen kiinteän runkolukon lisäksi kunnollisella kaarilukolla rungosta kiinteään esineeseen. Varkaille kelpaavat fillareiden lisäksi valitettavasti myös pyörien osat.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti