Lounais-Häme

Pompeo: Pohjois-Korea tuottaa edelleen ydinasemateriaalia

Washington
26.07.2018, 00:59

Ulkomaat

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Pohjois-Korea tuottaa edelleen fissiiliä materiaalia eli ydinasemateriaalia. Pompeo lausui kommenttinsa vastatessaan Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainkomitean esittämään kysymykseen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi Pohjois-Korea johtajan Kim Jong-unin Singaporessa kesäkuussa. Huipputapaamisen jälkeen Trump julisti Pohjois-Korean aiheuttaman ydinuhan olevan “käytännössä ohi”.

Satelliittikuvat viittaavat Pohjois-Korean alkaneen purkaa ohjustestialuettaan

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että yhdysvaltalaisen ajatushautomon analysoimien satelliittikuvien perusteella Pohjois-Korea vaikuttaa aloittaneen suuren ohjustestialueensa purkamisen. Satelliittikuvien perusteella Pohjois-Korean mannertenvälisten ohjusten päätestialueena pidetyssä Sohaessa puretaan osaa laukaisualustoista, raportoivat 38 North -ryhmän asiantuntijat.
Trump kertoi Kimin suostuneen purkamaan merkittävän asetestialueen kaksikon tavatessa.
Yhdysvaltalaismedia on uutisoinut Trumpin olleen yksityisesti turhautunut hitaaseen tahtiin, jolla Pohjois-Korea on toteuttanut aseriisuntaa koskevia lupauksiaan, vaikka Yhdysvaltain virallisissa lausunnoissa Pohjois-Korean-suhteiden kehittyminen on esitetty optimistisessa valossa.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat