Lounais-Häme

Ponnistus työhyvinvoinnin puolesta: Unelmien työpäivää vietetään perjantaina

Vuorovaikutustaidot on työpaikan tärkein mielenterveystaito, Mielenterveysseuran kysely paljastaa.
Vuorovaikutustaitoa on esimerkiksi osoittaa kiinnostusta työkavereita kohtaan ja kysellä kuulumisia.

Työhyvinvoinnin puolesta tempaistaan jälleen perjantaina 5.10., kun ympäri Suomea vietetään Unelmien työpäivää.

Päivän tavoitteena on, että työyhteisöt kehittävät omaa arkeaan niin, että yhä useampi voisi työssään paremmin.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn tempaukseen osallistui vuosi sitten arviolta 50 000 ihmistä.

Unelmien työpäivä on avoin kaikille, ja siihen voi osallistua millä tahansa työpaikalla. Tapahtumien järjestämisessä rajana on vain mielikuvitus.

Tapahtumaan nettisivuilla ilmoittautuneiden kesken arvotaan perjantaina pääpalkinto, joka on Work goes happy -työhyvinvointipalveluja räätälöityinä oman työyhteisösi tarpeisiin. Palkinnon arvo on noin 2500 euroa.

Suomen Mielenterveysseura ry:n tilaamassa kyselyssä aiheeseen liittyen suomalaiset totesivat, että vuorovaikutustaidot on työpaikkojen tärkein mielenterveystaito. Vuorovaikutustaitoja piti tärkeinä 58 prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Vuorovaikutuksessa työpaikalla vaikutamme aina toisiimme, halusimme tai emme. Taitoa on esimerkiksi osoittaa kiinnostusta työkavereita kohtaan ja kysyy toisten kuulumisia, niin työn kuin henkilökohtaisen elämän osalta, projektipäällikkö Tiina Lumijärvi Suomen Mielenterveysseurasta kertoo.

Seuraavaksi nousivat kuormittavista tilanteista selviämisen taidot, joita tärkeinä piti 41 prosenttia vastaajista. Näiden taitojen merkitys korostui nuorempien ikäluokkien vastauksissa, kun taas vuorovaikutustaidot nousivat esiin etenkin vanhempien ikäluokkien vastauksissa.

Työpaikan mielenterveystaidoista ongelmanratkaisutaitoja tärkeinä piti 39, tunnetaitoja 23 ja tietoisuustaitoja 11 prosenttia.

Kyselyn järjesti Bilendi oy toukokuussa verkkopaneelilla. Kyselyyn vastasi 1 000 eri puolilla Suomea asuvaa 18–70-vuotiasta.

Unelmien työpäivä on osa Yksi elämä -terveystalkoita ja verkostoa, jossa Suomen Mielenterveysseura vaikuttaa Aivoliiton, Diabetesliiton, Filhan, Hengitysliiton, Sydänliiton, Syöpäjärjestöjen ja Duodecimin kanssa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic