Lounais-Häme

Portaan päiväkoti kipuiluttaa

Tammelan kunnanhallitus ei päättänyt esittää talouden tasapainottamispakettia valtuustolle hyväksyttäväksi, vaan pakettia käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa 16. huhtikuuta. Tavoitteena on tuoda paketti jossain muodossa hyväksyttäväksi kunnanvaltuuston kokoukseen viikkoa myöhemmin.

Paketin erityisiä kipupisteitä ovat varmasti suunnitelma Portaan päiväkodin sulkemisesta tulevana syksynä ja vesihuolto- sekä yksityistieavustusten karsiminen kokonaan tältä vuodelta.

Meidän Tammelan Ilkka Tuovinen sanoo, ettei hän ole valmis hyväksymään tasapainottamispakettia sellaisenaan, vaikka sieltä pudotettaisiin Portaan päiväkodin sulkeminen pois.

-Paketin lähtökohta on se, että varhaiskasvatuksen uudelleenjärjestely iskee kaikkiin tammelalaisiin perheisiin ja lapsiin samoin kuin kouluverkon karsiminen, jota emme ole hyväksyneet, Tuovinen perustelee.

-En esitä paketin hylkäämistä positiiviseen tilinpäätökseen tai alkuvuoden verotulojen positiiviseen kehitykseen vedoten, mutta ne antavat enemmän aikaa pohtia päätöksiä ja laajemmalla kontekstilla, hän jatkaa.

 

Tuovinen sanoo puhuvansa koko metan puolesta. Talouden tasapainottamispaketti on kuntapoliitikoista koostuvan ohjausryhmän yksimielinen aikaansaannos. Ohjausryhmässä istui myös metan Erkki Salama, joka hyväksyi paketin puolueensa puolesta.

-Yksimielisyydestä pitää kysyä ohjausryhmän jäseniltä. Itse oletin, että paketin sisällöstä annetaan tietoa kunnanhallitukselle koko prosessin ajan ja siitä voidaan keskustella. Saimmekin tietoa lähinnä aikatauluista, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan tasapainottamispaketista löytyy hyväksyttäviäkin kohtia, lähinnä hallinnollisia keinoja. Tuovisen arvio on, että heidän hyväksymillään organisaatiouudistuksilla saataisiin aikaan muutaman sadan tuhannen euron säästöt.

Maanantain kunnanhallituksen kokousta Tuovinen luonnehtii positiiviseksi, rakentavan keskustelun kokoukseksi.

-Nyt lyömme päät yhteen ja pyrimme edes pieneltä osin yhteiseen päätökseen, jolla kuntaa kehitetään 10–20 vuoden suunnitelmalla.

 

Ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssinen (kesk.) muistuttaa, että nyt käsittelyssä on ohjausryhmän esitys, ei ole olemassa kunnanhallituksen esitystä.

-Meillä on iso tarve käydä keskustelua ja tunnustelua. Kunnanhallituksen puheenjohtajana haluaisin rakentaa työryhmän esityksen paketin, joka voitaisiin vastaanottaa valtuustossa mahdollisimman suurella enemmistöllä, Pärssinen muotoilee.

Hän ei halua tässä vaiheessa avata paketin suurimpia kipukohtia, mutta myöntää niiden liittyvän palvelurakenteeseen.

-Jokainen tietää, että jos vesihuoltoyhtiöiltä otetaan avustukset pois, ne kaatuvat kunnalle. FL

 

 

Uusimmat