Lounais-Häme

Portaan Purjehduskerho ry:lle tukikohta Pyhäjärven rantaan – myös VPK voi käyttää harjoitteluun ja virkistäytymiseen

Portaan Purjehduskerholle toinen tukikohta Saaren kansanpuiston rannan lisäksi. Toiseksi vuokralaiseksi tulee Tammelan VPK. Vuokralaisilta ei peritä rahaa, vaan he sitoutuvat huolehtimaan alueesta.
Pyhäjärven rannassa on entinen pursiseuran ranta, jolle on ilmaantunut kaksi kiinnostunutta vuokralaista.

Tammelan Mansikkaniemessä sijaitseva pursiseuran ranta saa uudet vuokralaiset. Portaan Purjehduskerho ry vuokraa ranta-alueen, laiturin ja varastotilat kerhon käyttöön.

– Meillä on tarvetta jollien säilytystilalle. Sellaista meillä ei Saaren rannassa ole. Tarkoituksemme on myös tarjota Pyhäjärvellä purjehduskursseja ja kenties jollanvuokraustakin, kertoo kerhon puheenjohtaja Kari Tikka.

Myös Tammelan VPK on ollut kiinnostunut rannan vuokraamisesta yhdistyksen käyttöön harjoittelua ja virkistäytymistä varten. Tammelan tekninen lautakunta päätti, että ranta vuokrataan Purjehduskerholle ja VPK:lle yhteisesti.

– Meille sopii hyvin myös rannan yhteiskäyttö, sillä emme mekään siellä koko ajan ole, toteaa Tikka.

Kunta ei ole julkisesti markkinoinut alueen vuokrausta, joten mahdollisten muiden järjestöjen kiinnostuksesta alueeseen ei ole tietoa.

Pari vuotta sitten perustettu purjehduskerho on vielä pieni, alle kymmenen jäsenen yhdistys.

– Tavoittelemme myös jäsenmäärän kasvua. Seura omistaa jollat, joten mukaan toimintaan pääsee ilman omaa purtta. Purjehdus on todella mukava harrastus ja Tammelan isoilla järvillä pääsee jo hyvin tunnelmaan, Tikka lisää.

Viimeksi rannassa oli vuokralla Lounais-Hämeen Pursiseura ry.

– Luovuimme siitä pari vuotta sitten, sillä jäsenmäärämme on pienentynyt, ja jäsenemme vieneet veneensä merelle. Toimintaa ei täällä juuri ole ollut, kertoo seuran Sari Niemi.

Laituri on mennyt erittäin huonoon kuntoon, mutta rakennukset ovat tyydyttävässä kunnossa.

Portaan Purjehduskerho ry otti vuosi sitten yhteyttä kuntaan ja ehdotti rannan vuokraamista heidän käyttöönsä. Kerholla on jo vuokrattu ranta-alue Saaren kansanpuistosta, mutta sinne ei ole voi rakentaa varastotiloja.

Vuokra-aika on viisi vuotta, minkä jälkeen sopimus on mahdollista uusia toiseksi viideksi vuodeksi. Vuokralaisilta ei peritä maksua, vaan vastikkeeksi heidän tulee hoitaa aluetta ja rakennuksia ja kunnostaa laituri.

Vuokralaiselta olisi lisäksi edellytetty purjehduskurssien järjestämistä lapsille.

Ranta sijaitsee kunnan omistamalla virkistysalueella ja siksi sinne tulisi olla vapaa pääsy. FL

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic