Lounais-Häme

Posti: Liki viidennes suomalaisista lisännyt verkko-ostamistaan poikkeustilan aikana – Kasvua näkyy kaikissa ikäluokissa

Postissa pakettimäärät ovat kasvaneet huimasti ja viime viikolla Posti toimitti asiakkailleen yli miljoona pakettia.
Posti toimitti viime viikolla yli miljoona pakettia asiakkailleen. Kuva: Pekka Rautiainen
Posti toimitti viime viikolla yli miljoona pakettia asiakkailleen. Kuva: Pekka Rautiainen

Koronan aiheuttama poikkeustila näkyy selkeänä piikkinä suomalaisten verkko-ostoskäyttäytymisessä. Lähes viidennes suomalaisista on lisännyt verkko-ostamistaan koronan aiheuttaman poikkeustilan aikana.

Tämä ilmenee Postin teettämästä Kantar TNS:n kyselystä.

Kasvua näkyy selkeästi kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten ostamistaan ovat lisänneet 18–34 -vuotiaat, joiden verkkokauppakäyttäytyminen on muutenkin aktiivisinta.

Kasvua näkyi myös vanhimmassa ja verkkokauppaa normaalioloissakin vähiten käyttävässä kohderyhmässä eli 65–79 -vuotiaissa. Ikäryhmän verkko-ostosten määrä on kasvanut poikkeustilanteessa 12 prosentilla.

Pääkaupunkiseudulla kasvua oli lähes 30 prosenttia ja harvaan asutuilla alueilla kasvu on ollut viidenneksen luokkaa.

– Aikaisempien tutkimuksiemme mukaan noin puolet suomalaisista on ostanut jotain vähintään kerran kuukaudessa verkosta ja nyt yhä useampi tulee ostamaan joka viikko jotain verkosta, arvioi Postin kotimaan pakettiliiketoiminnasta vastaava johtaja Arttu Hollmérus tiedotteessa.

Kotona vietetty aika ja eristys näkyvät verkko-ostoksissa, sillä ruuan, lääkkeiden ja erilaisten pelien, harrastustuotteiden ja kirjojen kaupassa on ollut voimakasta kasvua.

Postissa pakettimäärät ovat kasvaneet huimasti ja viime viikolla Posti toimitti asiakkailleen yli miljoona pakettia.

Hollméruksen mukaan Posti on pystynyt nopeasta kasvusta huolimatta nostamaan kapasiteettia koko maassa, mutta on joutunut tekemään poikkeusjärjestelyjä saadakseen toimitettua kaiken perille.

– Työllistämme satoja alihankkijoita ja teemme kaikkemme, jotta pystymme tukemaan suomalaista kauppaa tässä vaikeassa tilanteessa.

TNS Kantarin kyselyyn vastasi maalis-huhtikuun vaihteessa yhteensä noin 1 000 suomalaista. FL

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic