Lounais-Häme

Pronssi on jo varma

Forssan Koripoikien kakkosjoukkue tekee tällä kaudella uuden aluevaltauksen, kun joukkue pelaa M45-ikäluokan SM-sarjaa. FoKoPo pelaa sarjan ensimmäisen ottelun jo sunnuntaina Feeniksissä.

FoKoPo II koostuu alkavalla kaudella pitkän linjan koripalloilijoista. Joukkueen rungon muodostaa 1970 ja 1971 syntynyt ikäluokka, joka oli 30 vuotta sitten voittamassa Koripojille B-poikien SM-kultaa. Mestarijoukkueen heittävä takamies Jussi Varjus kertoo, että idea seniorijoukkueen kokoamisesta syntyi, kun FoKoPon B-poikien -87 mestarijoukkue kohtasi keväällä FoKoPon viimevuotiset B-pojat ystävyyspelissä.

Pöötös joukkueen uudelleen kokoamisesta lyötiin lukkoon Alun ja FoKoPon alumniottelussa kesän lopulla, jolloin varmistui, että mukaan lähtee tarpeeksi innostuneita pelureita.

-Meillä oli pirskatin hauskaa kun pelasimme taas yhdessä, Varjus sanoo.

 

M45-ikäluokan mestaruussarjan ei voi sanoa pullistelevan joukkueita. 40-vuotiaissa ja 50-vuotiaissa riittää porukoita, mutta 45-vuotiaat on jonkinlainen väliinputoaja. FoKoPo II:n lisäksi sarjassa ovat mukana vain Hukka Basket Sipoosta ja Kisis Helsingistä.

-Kolme joukkuetta on minimimäärä, että SM-sarja yleensä pelataan. No, pronssi on jo ainakin varma, naurahtaa Varjus.

Sarja pelataan kaksinkertaisena, eli joukkueet kohtaavat toisensa koti- ja vieraskentällä. Pelitahti on verkkainen, sillä FoKoPo kohtaa Hukka Basketin sunnuntaina kello 14 Feeniksissä ja toinen kotipeli Kisistä vastaan on vasta 10. maaliskuuta.

-Sipoosta ei ole mitään tietoa, se on ihan yllätys. Kisiksestä tiedän, että siellä on yleensä kovia vanhoja pelimiehiä, Varjus kertoo.

 

FoKoPo on saanut kakkosjoukkueeseensa kelpo ringin. Runko on vuoden -87 mestarijoukkue, ja sitä on höystetty muutamalla vahvistuksella.

Ringistä löytyy heittävänä laiturina pelaavan Varjuksen ohella sellaisia nimiä kuin Tommi Pohjola, Jussi Ojala, Juha Mäkelä, Niko Strandberg, Mikko Saviniemi, Kimmo Kari, Tapio Nieminen ja Pasi Kauha.

-Laskimme, että ringissä täytyy olla ainakin 15 pelaajaa. Kaikilla on sen verran menoja, että kokoonpanoon tarvitaan riittävästi leveyttä.

Yhteinen sävel löytyi heti, kun porukka palasi yhdessä parketille.

– Kyllä sen tietää, jos vaikka Mäkelän Juhalle syöttää korin alle, että Juha tekee siitä korin, turha mennä viereen varmistamaan, Varjus sanoo.

 

Vaikka kakkosessa on iso nippu entisiä forssalaisia pelimiehiä, jatkaa myös FoKoPo III tällä kaudella pelejä miesten 4. divisioonassa. Osa joukkueiden pelaajista pelaa sekä kakkos- että kolmosjoukkueessa.

FoKoPolla on joukkue myös miesten 3. divisioonassa, jossa A-junnupitoinen joukkue pelaa FoKoPo Akatemia -nimellä. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat