Lounais-Häme

Puimurin takana on turha puida nyrkkiä – Neljä tärppiä turvalliseen ohitukseen

Liikenneturva muistuttaa, että hitaasti köröttelevät työkoneet tulisi ohittaa rauhallisesti ja ennakoiden.
Maataloustyökoneilla kuljettavat matkat eivät yleensä ole pitkiä vaan suuntautuvat useimmiten seuraavaan työkohteeseen tai kotihalliin. Kuva: Terho Aalto
Maataloustyökoneilla kuljettavat matkat eivät yleensä ole pitkiä vaan suuntautuvat useimmiten seuraavaan työkohteeseen tai kotihalliin. Kuva: Terho Aalto

Loppukesällä traktorit ja muut maatalouskoneet ovat tavallinen näky liikenteessä.

Vaikka hitailla työkoneilla ei yleensä körötellä pitkiä matkoja, kysyvät ne malttia kanssakulkijoilta.

– Maltillinen asenne tekee tilanteesta turvallisemman. Kannattaakin miettiä ennen ohittamaan lähtemistä, kuinka tarpeellista se ylipäänsä on, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu sanoo.

Ennakointi ja huolellisuus auttavat, mikäli työkone pitää ohittaa. Ennen kaistan vaihtamista täytyy varmistaa, että tilanne on turvallinen. Työkone voi tehdä käännöksen kohti peltoa tai metsää paikoissa, joissa ei ole selkeää risteystä. Vaaratilanne syntyy helposti, jos liian pikaisesti ohitukseen lähtevä ei ehdi reagoimaan vasemmalle kääntyvään työkoneeseen.

– Omaa vauhtia on syytä hiljentää ennen ohittamaan lähtemistä. Kuskille jää enemmän pelivaraa, kun nopeusero edessä kulkevan ajoneuvon kanssa ei muodostu liian suureksi. Seuraamalla työkoneen liikkeitä ja vilkkuja voi ennakoida mahdollisen käännöksen.

Vilkku ei ole kehotus ohittaa

Työkoneen kuskin tulee mahdollisuuksien mukaan seurata takana tulevaa liikennettä, mutta esimerkiksi traktorin ohjaamosta katsottuna perässä tulevat ovat usein kuolleissa kulmissa. Tärkeää onkin, että kaikki pyrkivät viestimään omista aikeistaan ja noudattavat yhteisiä sääntöjä.

– Kuljettajan tulee kertoa aikeistaan kääntyä selkeästi vilkun avulla. Missään nimessä työkonetta ei saa lähteä ohittamaan, jos se osoittaa vilkulla olevansa kääntymässä. Traktorin suuntamerkki vasemmalle ei ole kehotus ohittamiseen, vaan todennäköisesti edessä on silloin liittymä, josta työkoneen kuski haluaa kääntyä.

Ajolinja kannattaa valita niin, että työkoneen kuljettajalla on mahdollisuus havaita takana tuleva peilistä. Liian lähellä ajavaa suuren kulkuvälineen kuski ei välttämättä näe. Väliä on hyvä olla myös siksi, että raskaan menopelin kääntyminen vie tilaa.

– Traktori, varsinkin jos siihen on kiinnitetty esimerkiksi viljakärry, voi olla hyvinkin leveä ja vaatia paljon tilaa kääntyessään. Vastakkaiselle kaistallekin saattaa jäädä yllättävän vähän tyhjää jopa oikealle käännyttäessä. Jos perässä tullut onkin lähtenyt samanaikaisesti ohittamaan, hupenee ajotila kaistalla hyvinkin nopeasti, Lattu varoittaa.

 

Liikenneturvan tärpit turvalliseen ohittamiseen:

  1.  Alenna omaa ajonopeuttasi ennen ohitusta, jottei nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.
  2.  Jätä kunnon turvaväli edellä ajavaan traktoriin, jotta voit paremmin nähdä traktorin eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.
  3.  Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä. Risteyksiä lähestyttäessä ei saa eikä kannata ohittaa.
  4.  Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.

Uusimmat