Lounais-Häme Forssa

Puistopatikoinnissa sydän vahvistuu – Alkuverryttely, reitin varrella visailua ja maalissa välipalaa

Lähtöä myöhennettiin, jotta nuoret perheetkin pääsivät mukaan perinteiseen tapahtumaan.
Raimo ja Rauha Pajala ja Seija Paunila ulkoilivat Puistopatikoinnissa kolme vuotta sitten. Perinteikäs tapahtuma on järjestetty joka vuosi vuodesta 1974 lähtien. Kuva: Seppo Pessinen
Raimo ja Rauha Pajala ja Seija Paunila ulkoilivat Puistopatikoinnissa kolme vuotta sitten. Perinteikäs tapahtuma on järjestetty joka vuosi vuodesta 1974 lähtien. Kuva: Seppo Pessinen

Forssan Seudun Sydänyhdistyksen jokasyksyinen Puistopatikointi kutsuu sunnuntaina reippailemaan.

Startti tapahtuu tuttuun tapaan Forssan torilta mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti vasta kello 10.30.

– Myöhensimme lähtöä vähän sillä varjolla, että nuoret perheetkin pääsisivät mukaan. Ettei tarvitsisi nousta seitsemältä, jotta pääsee yhdeksäksi patikoimaan. Muuten tapahtumassa mennään vanhoilla kujeilla, yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Okslahti kertoo.

Patikoinnin avaa ministeri Sirkka-Liisa Anttila, ja yhteisen alkuverryttelyn ohjaa fysioterapeutti Jonna Louhelo.

Valittavana on kaksi reittiä: 4 kilometriä ja 8 kilometriä. Lyhyempi reitti kulkee torilta Urheilupuistoon, Sortohakaan ja takaisin torille. Pidemmän reitin välietapit ovat Urheilupuisto, Vieremä, Kaikulan pururata ja Sortohaka.

Kumpikin reitti on merkitty opastenuolin.

Lyhyemmällä reitillä visailua

Lyhyemmän reitin varrella on seitsemän yhdistyksen asiantuntijalääkärin laatimaa kysymystä. Rastilomakkeita jaetaan torilla alkuverryttelyn jälkeen.

Kaikkien kysymyksiin vastanneiden kesken arvotaan yhteistyökumppaneiden lahjoittamia tuotepaketteja. Arvonta suoritetaan klo 13 torilla, ja voittajien nimet julkaistaan myös tiistain Forssan Lehdessä.

Voiton saa mukaansa joko arvontapaikalla tai sen voi noutaa myöhemmin Ystävänkammarista.

Patikoinnin jälkeen yhdistys tarjoaa osallistujille mehua ja välipalakeksejä.

”Ei tarvitse tyhjän takia touhuta”

Puistopatikointi on järjestetty Forssassa joka syksy vuodesta 1974 lähtien. Huippuvuonna 1988 tapahtuma oli myös valtakunnallinen sydänmarssi, johon osallistui yli 1300 reippailijaa.

Viime vuosina osallistujamäärä on vakiintunut noin 200:aan.

– Se on kohtuu iso määrä ja motivoi meitä järjestämään tapahtumaa. Ei tarvitse tyhjän takia touhuta.

Okslahti toivoo, etteivät ulkoilijat hätkähdä sunnuntaiksi luvattua kurjaa keliä vaan varustautuvat säänmukaisilla vaatteilla ja reippaalla mielellä.

Sunnuntaina vietetään myös maailman sydänpäivää.

– Liikunta on lääkettä ja meille kaikille hyväksi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic