Lounais-Häme

Puolen tunnin sessio per päivä

Forssan keskuskoulun koulunjohtajana ennen eläkkeelle jäämistään toiminut Teuvo Heikkilä on alkanut kirjata menneitä tarinoita kansien väliin.

-Veljenpoikani Timo on pyytänyt kirjaamaan menneet tapahtumat ylös, etteivät ne mene hukkaan.

Vuoden aikana onkin syntynyt pari kirjaa ja uusi on jo työn alla.

-Kirjasta Ummet ja lammet on valmiina kymmenen sivua, Heikkilä kertoo.

Forssan Lehden pakinoitsijanakin tunnettu Heikkilä kirjoittaa kurinalaisesti puoli tuntia päivässä. Hän aloittaa kello 9.15 ja lopettaa 9.45.

-Ei näin vanha mies jaksa kauempaa, Heikkilä kuiskaa virnistäen.

Elämää Ilvesojalla -kirjoja Heikkilä kertoo kirjoittaneensa ilman apua. Kirjassa on lukuisia vanhoja valokuvia ja karttoja.

-Kirjanteko oli leikkaamista ja liimaamista… ihan kuin kivikauden mies olisi ollut töissä, 86-vuotias vähättelee.

Ilvesojan kylä on Koijärventien ja Koijoen (nykyisin Kojonjoki) varrella. Kylä on Heikkilän kotikylä.

-Kojon kansakoulu on vaarini perustama. Koulu rakennettiin vuonna 1880.

Kirjoissa keskitytään kuitenkin vuosiin ennen ja jälkeen sodan. Kirjoissa kerrotaan, kuka asui missäkin talossa ja minkälaista elämä silloin oli.

-Ennen sotia elämä pienessä kylässä oli kuin ruusutarhassa elämistä. Elämä oli helppoa.

Kaikki luonnollisesti tunsivat toisensa ja töitä tehtiin yhteiseksi hyväksi. Kun naapuri leipoi pullaa, siitä riitti muillekin.

-Ei silloin kysytty, saako tulla kylään. Sitä vain mentiin.

Koijoki tulvi säännöllisesti keväisin ja silloin joesta tuli ainakin 100 metriä leveä. Pienen Heikkilän silmissä joesta tuli valtava järvi, jossa riitti kalaa ja rapuja.

Heikkilä esittelee Ilvesojan kylästä tehtyä karttaa. Tuossa on mylly, joka piti aikanaan siirtää Wahrenin käskystä ja tuolla perunakuoppa, josta löytyi sodan aikana venäläinen desantti. Perunakuoppia oli muuallakin.

-Laakson talossa perunakuoppa oli sisällä talossa. Lattiassa oli luukku, jota nostamalla päästiin alas.

Mattilan mailla oli kivinavetta ja iso sikala. Ja Kuolemankurvissa linja-autot ja henkilöautot ajoivat metsään.

-Kerran yhden saksalaissotilaan auton nokka nousi puuta vasten ylöspäin.

Sota muutti ja myllersi elämänkulun. Heikkilä muistelee, miten hän sai leikkikavereita, kun kolme karjalaisperhettä muutti kylään vähäksi aikaa.

-Kylällä suhtauduttiin siirtolaisiin ymmärtäväisesti.

Heikkilä oli kolmannella luokalla, kun sota syttyi. Koulutunteja pidettiin vain kahtena päivänä viikossa. Koulu oli sotasairaalana, joten tunnit pidettiin opettajan asunnolla.

-Opettajalla oli tuli uunissa ja istuimme lattialla sen ympärillä. Se oli mukavaa, Heikkilä muistelee ja naurahtaa, että oppimisympäristöthän ovat nyt muotia.

-Kaikkea on jo kokeiltu.

Sota-aikaan voimistelutunneilla ei juuri voimisteltu. Heikkilä kertoo, että opettaja pani heidät harjoittelemaan sotaa varten.

-Elämässä oli niin paljon opeteltavaa, etteivät käsityöt ja voimistelu olleet tärkeitä. Uskonto, laskento ja lukeminen olivat tärkeitä.

Heikkilä muistaa senkin, miten hän heittäytyi talvisodan aikaan ojaan, kun lentokoneen jylinä alkoi kuulua lähistöltä.

-Laitoimme lunta päällemme, ettei meitä nähty.

Heikkilän veli alkoi ajaa linja-autoa 16-vuotiaana. Hän kuljetti puita ja maitoa Forssaan. Myös Heikkilällä oli työhaluja jo pienestä pitäen.

-Sota-aikaan kaikki tekivät töitä.

Sodan päätyttyä ilmapiiri alkoi kiristyä. Yhteisen hyvän eteen ei enää tehty niin paljon töitä ja maaseutu alkoi tyhjentyä. Toisaalta Heikkilä sanoo, että voihan olla, että hän muistaa lapsuuden erityisen kullattuna aikana.

-Lapsuushan on kaikille aurinkoista ja lämmintä aikaa, Heikkilä virnistää.

Heikkilä täytti 18 vuotta vuonna 1948. Silloin hän tapasi vaimonsa ensimmäisen kerran.

-Olemme olleet Hilpan kanssa naimisissa 60 vuotta. Hilppa on naapurin tyttöjä Kojolta.

Vuosien aikana on tapahtunut paljon. Heikkilä sanoo, että menneestä voi oppiakin jotain. Tai ainakin voisi.

-Maailmanpolitiikasta voi huomata, ettei menneisyydestä ole opittu mitään, Heikkilä harmittelee. FL

Uusimmat