Lounais-Häme

Puoli vuosisataa päiväkerhotoimintaa

Seurakunnan päiväkerhotoiminta Forssassa alkoi vuonna 1967.

-Siitä voi kiittää muutaman ihmisen sinnikkyyttä. Pastori Juhani Muilu oli siinä yksi primus motor. Lisäksi työtä olivat aloittamassa esimerkiksi Kauniston Pentti ja hänen vaimonsa Rauni, sekä Liisi Aromaa. He tekivät tätä vapaaehtoispohjalta, kertoo Forssan seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Tarja-Leena Ylitalo.

Hänelle on kertynyt näkemystä seurakunnan päiväkerhotoiminnasta jo pitkältä ajalta.

-Aloitin itse Forssan seurakunnalla 1977–78 viransijaisena päiväkerhon toiminnanohjaajana.

Välillä Ylitalo toimi koululaisten parissa ja palasi vuonna 1988 lapsityön ohjaajaksi.

Päiväkerhoja on aikoinaan pidetty Talsoilassa, Klemelän leirikeskuksella, Paavolassa, Viksbergissä, Tölönkodilla, Vieremässä, Matkussa ja Koijärvellä.

-Melkein joka kaupunginosaan perustettiin omat kerhot.

Ylitalo kertoo, että lapsia eri päiväkerhoissa on ollut yli neljäsataa. Nykyään päiväkerhoryhmiä on vain seurakuntatalolla ja ilmoittautuneita tänä vuonna on 33. Vielä viime vuonna määrä oli kaksinkertainen.

 

Osallistujien määrän laskuun on useita syitä. Varhaiskasvatuksen ohjaaja kertoo, että osasyynä on esimerkiksi esikoulun yleistyminen, jolloin sille ei enää ollut tarvetta seurakunnan päiväkerhoissa.

-Lisäksi syntyvyys on pienentynyt, ikäluokat pienenevät, ja tarjontaa on paljon myös kaupungin kerhoissa, Ylitalo listaa.

 

Päiväkerhotoiminta on alkuvuosista muuttunut monella tapaa.

-Ennen vanhaan tehtiin pääosin askartelumalleja. Yleensä ohjaaja teki mallin ja siitä sitten tehtiin askarteluja. Nykyään toimitaan lapsilähtöisesti. Lapsi saa askarrella sellaisen kuin haluaa, ja se on hyvä.

Myös musiikkia on päiväkerhoissa enemmän.

-Ohjaajien koulutus on antanut toimintamenetelmiin uutta. Pikkuhiljaa tämä muuttuu koko ajan, toteaa Ylitalo.

Alkuperäisenä ajatuksena on ollut kerhotoiminta omissa tiloissa, mutta nykyään käydään myös päivähoitopaikoissa. Seurakunta jalkautuu sinne, missä lapset ovat.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja toteaakin, että vaikka ryhmät ovat pienentyneet, toiminta-alue on laajentunut.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma on muuttanut myös seurakunnan työtä päivähoitoryhmissä.

-Nyt ei enää rukoilla eikä lauleta hengellisiä lauluja.

Näin toimintaan voivat osallistua kaikki lapset.

-Aiemmin meillä oli kirkkohetki päivähoidon puolella, mutta nyt niitä ei enää järjestetä. Pidämme opetuksellisia hetkiä, joissa käsitellään esimerkiksi eettisiä arvoja. Kertomuksesta voidaan mainita, että tämä on raamatusta.

 

Kouluvierailuilla hengellisyys on vielä sallittua.

-Kouluilla teemme vielä vanhanaikaisia juttuja, kertoo Ylitalo.

Myös seurakunnan omissa päiväkerhoissa toimitaan kristilliseltä arvopohjalta, vaikka kerhoihin voivat osallistua lapset myös uskonnottomista perheistä.

 

Forssan seurakunnan päiväkerhossa on sämpyläpäivä. Kerhoa ohjaavat lapsi- ja perhetyöntekijät Elise Girén ja Johanna Leino ovat valmistaneet lapsille sämpylätaikinan ja leikkaavat jokaiselle oman palan.

-Nyt voitte rauhassa pyöritellä taikinaanne, Leino kehottaa.

Nelivuotiaat kääntelevät taikinaa. Kun Leino kysyy, kuinka moni on leiponut sämpylöitä kotona, pari kättä nousee ujosti.

Leino kertoo, että tavallisesti kerhopäivinä he leikkivät ulkona ja askartelevatkin usein, mutta sämpyläpäivänä ei ehdi. Kerho on vain kolmetuntinen, ja lapset leipovat pieninä ryhminä. Muut lapset leikkivät ja lueskelevat samalla Elise Girénin valvonnassa.

-Yleensä on myös vapaata leikkiä, ja pidämme hiljaisen hetken, Leino kertoo.

Hiljaisessa hetkessä jutellaan lasten kanssa mietityttävistä asioista, vaikkapa syksystä tai ystävyydestä. FL

 

Seurakunnan päiväkerhot Forssassa
Seurakunnan päiväkerhotoimintaa Suomessa alettiin kehittää Turussa 1950-luvulla.Forssassa seurakunta alkoi järjestää omaa päiväkerhotoimintaa 1960-luvun loppupuolella.Ensimmäisenä vuonna ryhmiä oli kaksi ja osanottajia77Heistä 32 oli poikia ja 45 tyttöjä.Päiväkerhotoiminta Forssassa alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä1967Päiväkerhotyö nousi diakoniatyöstä, kun haluttiin antaa äideille virikkeitä kotiin lapsia varten.Aluksi työtä tehtiin vapaaehtoispohjalta, ja vanhemmat tekivät kerhoihin materiaaleja. Esimerkiksi nukkekoteja rakennettiin innolla.Alkuaikoina päiväkerhoja ohjasivat lastenohjaajat palkkiotoimisesti, ja myöhemmin kehitettiin päiväkerhojen ohjaajille myös kurssimuotoinen koulutus.Nykyisin päiväkerhojen ohjaajien koulutustaso on noussut, ja ohjaajat ovatkin pääsääntöisesti suorittaneet lastenohjaajan ammatillisen tutkinnon lapsi- ja perhetyössä.

Uusimmat