Lounais-Häme

Puolustusvoimat aikoo pitää kevään päättöharjoitukset virusepidemiasta huolimatta

Puolustusvoimilla on keväälle suunnitteilla noin kymmenen harjoitusta. Kuva: Joel Maisalmi

Puolustusvoimat aikoo pitää keväällä suurimmat sotaharjoituksensa koronavirusepidemiasta huolimatta, kertoo Uutissuomalainen.

Tähän mennessä on peruttu vain yksittäisiä kansallisia harjoituksia, Pääesikunnan komentajakapteeni Tuomas Syvänen kertoo jutussa.

Puolustusvoimilla on keväälle suunnitteilla noin kymmenen harjoitusta. Niihin osallistuu suunnilleen koko saapumiserä eli 15  000–18  000 varusmiestä. Kaikki harjoitukset eivät kuitenkaan tapahdu yhtä aikaa eivätkä samassa paikassa.

Syvänen perustelee harjoitusten jatkamista hallituksen maaliskuun puolivälissä tekemällä päätöksellä, jonka mukaan Puolustusvoimat turvaa toimintansa jatkuvuuden ja valmiuden kaikissa tilanteissa. Syväsen mukaan kokoontumisrajoitus ei siten koske Puolustusvoimien toimintaa.

Viruksen leviämisen ehkäisyyn kiinnitetään Syväsen mukaan erityistä huomiota myös harjoituksissa.

Puolustusvoimat kuitenkin seuraa epidemian tilannetta ja saattaa vielä tehdä harjoituksiin muutoksia, Uutissuomalainen kirjoittaa.

Kertausharjoitukset sen sijaan on keskeytetty huhtikuun loppuun saakka.

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic