Lounais-Häme Hämeenlinna

Puolustusvoimien asesepällä oli kotonaan luvaton konekivääri ja kannabiskasvattamo

Puolustusvoimissa työskentelevä aseseppä rakensi toimivan konekiväärin osista ja kasvatti huumeita kotonaan.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus pitää majaansa Hämeenlinnan keskustan Oikeustalossa. Kuva: Terho Aalto
Kanta-Hämeen käräjäoikeus pitää majaansa Hämeenlinnan keskustan Oikeustalossa. Kuva: Terho Aalto

Puolustusvoimissa siviilihenkilönä työskentelevältä asesepältä on takavarikoitu luvaton saksalainen MG34-konekivääri, puolustusvoimille kuuluneita ampumatarvikkeita sekä luvaton haulikko ja kivääri.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi miehelle keskiviikkona kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä ampuma-aserikoksesta sekä huumausainerikoksesta.

Huumausainerikokseen mies syyllistyi rakennettuaan asuntonsa yläkertaan Hämeenlinnassa kannabiskasvattamon, jossa hän kasvatti 12 kasvia vuosina 2017-2018.

 

Tuomittu 38-vuotias mies on asekeräilijä, jonka kokoelmassa on suuri määrä luvallisia aseita, aseen osia ja patruunoita.

Asekeräily vaatii erillisen luvan Poliisihallitukselta ja hyväksytyn keräilijän on noudatettava tarkkaa keräilysuunnitelmaa. Lupaan liittyy usein erikoisehtoja muun muassa aseiden säilytyksestä.

Miehen aselupien ja keräilyharrastuksen tulevaisuus on nyt poliisin harkinnassa.

Oikeudessa mies kertoi olleensa rikostutkinnan takia virastaan pidätettynä puolella palkalla.

 

Yhdysvaltojen sotilaat kokeilivat saksalaista MG34-konekivääriä toisessa maailmansodassa. Kuva: Wikimedia Commons / Public Domain

 

Asekeräilijä oli hankkinut toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen konekiväärin osina eri lähteistä. Osan osista hän hankki deaktivoituna eli ampumakelvottomaksi muutettuna.

Miehellä oli konekiväärille ostolupa, mutta ei hallussapitolupaa. Oikeus ei uskonut kokeneen asesepän ja -keräilijän selitystä, että hän ei olisi tajunnut aseen olevan toimiva.

Keskusrikospoliisi testasi konekiväärin ja sen patruunavyössä olleet patruunat. Ase ampui myös sarjatulta, vaikka hylsyjen poisto ei aina toiminutkaan ja saattoi jumittaa aseen.

 

Osa puolustusvoimille kuuluneista patruunoista ja valopistoolin ammuksista oli tarkoitettu hävitettäväksi, mutta puolustusvoimien varikolla työskennellyt mies oli vienyt ne työpaikaltaan kotiin.

Osan patruunoista hän kertoi kuitanneensa luvallisesti työpaikaltaan jo kymmenen vuotta sitten. Puolustusvoimien patruunoita ei saisi viedä pois puolustusvoimien alueelta tai säilyttää kotona.

Mies myönsi patruunoiden olleen väärässä paikassa. FL

 

Lisää aiheesta: Kantahämäläisen miehen hallusta löytyi konekivääri – Omakotitalossa oli myös kannabiskasvattamo (14.6.2020)

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic