Lounais-Häme Forssa

Pussikoirien toiminnasta Pilvenmäellä valitettiin – Kaupunki päätti, että toiminta saa jatkua ilman muutoksia

Forssan Pussikoirat järjestää Pilvenmäellä kesäkaudella kuulutuksia ja muutamia tapahtumia. Kuva on yhdistyksen järjestämästä epävirallisesta koiranäyttelystä vuodelta 2013. Kuva: Tapio Tuomela
Forssan Pussikoirat järjestää Pilvenmäellä kesäkaudella kuulutuksia ja muutamia tapahtumia. Kuva on yhdistyksen järjestämästä epävirallisesta koiranäyttelystä vuodelta 2013. Kuva: Tapio Tuomela

Forssan kaupunki on saanut valituksen Forssan Pussikoirat ry:n aiheuttamasta meluhaitasta Pilvenmäen vuokrakiinteistöllä. Kaupunki on vuokrannut alueen yhdistyksen käyttöön vuoden 2022 loppuun saakka.

Forssan ympäristölupalautakunta päätti selvityksen perusteella, ettei Forssan Pussikoirien toimintaan vuokra-alueella tarvitse hakea ympäristölupaa eikä antaa yksittäistä määräystä toiminta-ajoista eikä tehdä meluilmoitusta. Kilpailutapahtumat ovat yksipäiväisiä ja sijoittuvat yleisökäyttöön soveltuvalle alueella.

Naapurikiinteistölle aiheutuvaa häiriötä ei pidetä naapuruussuhdelain tarkoittamana kohtuuttomana rasituksena.

Alueella järjestetään kesäkaudella iltaisin koulutuksia etenkin agilityssä ja rallytokossa. Kesäkaudella muutamissa virallisissa kilpailuissa käytetään kuulutuslaitteita.

Talvikaudella alueella ei ole toimintaa. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat