Lounais-Häme

Puu pakotetaan kouluun - Kiiruun koulukeskuksen taidekilpailu ratkesi

Ilmapallot ovat pienen hahmon käsissä. Ne nostavat hahmon korkealle, katon rajaan asti.

-Työn ideointi lähti tunnelmasta. Mietin, mitä koulumaailma ja lapsena olo tuntuu, kuvanveistäjä Tommi Toija kertoo Tuulen viemää -teoksestaan, joka on valittu Someron Kiiruun koulukeskuksen ruokasalin taideteokseksi.

Unelmien pallot voivat viedä ihmisen pitkälle, kauemmas kuin lapsena edes ymmärtää.

Toinen kouluun valittu teos on taiteilija Antti Laitisen Salix Caprea -teos. Salix Caprea on raitapuu.

-Laitoin puun ikään kuin prässiin, Laitinen selventää.

Puu asettuu toiseen kerrokseen johtavaan portaikkoon.

 

Helsinkiläinen Toija tekee teoksen lasikuituiset ilmapallot Someron työhuoneellaan. Hahmoa hän muovailee Helsingin työhuoneellaan.

Ilmapallojen varassa leijuvasta lapsesta tulee pronssinen, osittain maalattu.

-Hahmo menee tammikuussa valettavaksi ja tammikuun lopulla alan harsia teosta kasaan.

Kilpailu osui Toijan silmiin sattumalta. Hän sanoo, että kilpailuilla on suuri merkitys taiteilijalle.

-Kilpailuissa parasta antia on se, että suuri yleisö näkee teoksen. Usein teoksia näkevät vain ne, jotka käyvät näyttelyissä.

Hän lisää, että ilman kilpailuja moni teos jää myös tekemättä, koska isojen teosten tuotantokustannukset ovat niin suuret.

Toija on tehnyt muun muassa paljon julkisuutta saaneen vaaleanpunaisen Bad, bad boy -teoksen, joka on esillä Helsingin Jätkäsaaressa.

Toijalla riittää töitä tällä hetkellä. Mikkelin taidemuseossa on näyttely ja Someron työn ohessa hän aloittelee uutta teosehdotusta.

Toija kertoo, että perhe löysi vuosi sitten maapaikan, senkin sattumalta, Somerolta. Perhe oli jo pitkään etsinyt kesäpaikkaa eri puolita Suomea, kunnes oikea osui kohdalle.

-Se oli pieni onnenkantamoinen.

 

Somerniemeläinen Laitinen on myös aloittanut Kiiruun koulukeskuksen teoksen tekemisen. Teoksen taustavanerit on kiinnitetty seinään ja edessä on koivuvanerin käsittely.

-Ensi viikolla kaadan raita-puun ja kuljetan sen koululle.

Seitsenmetrinen puu kiinnitetään vaneriin ja Laitinen pakottaa rungon ja oksat levyyn nauloilla ja niiteillä.

-Onhan siinä kova homma. Teemme pakottamisen yhdessä avustajani kanssa.

Laitinen uskoo, että puu on kuosissaan parissa viikossa. Sen jälkeen se saa kuivua ja tammikuun lopussa puu sivellään puuliimalla. Liima pitää teoksen kasassa.

-Teos ei mene ihan pienestä kosketuksesta rikki.

Toisin kuin Toija, Laitinen ei juuri osallistu kilpailuihin.

-Julkisiin tiloihin olen tosin tehnyt töitä aiemminkin.

Tällä hetkellä hänellä on työn alla yhdessä muutaman muun kuvataitelijan kanssa teos Metsämuseo Lustoon. Lisäksi hänellä on näyttelyitä säännöllisesti.

-Olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Kiireistä on, mutta ei liian kiireistä, Laitinen sanoo ja lisää, että asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen: tyttären hakeminen päivähoidosta on tärkeämpää kuin työkiireet.

 

Palkitut taiteilijat kukitettiin Someron kirjastossa tällä viikolla.

Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholmin mukaan taiteella on uudessa koulukeskuksessa monenlaisia merkityksiä. Taide herättää tunteita.

-Taiteen kautta voi kokea inhimillisyyttä, välittämistä ja yhteisöllisyyttä.

Taide pysäyttää miettimään elämän arvoja ja asenteita. Mäkelä-Rönnholmin mielestä koulun taide edistää somerolaisten hyvinvointia ja tuo kaupungille myönteistä näkyvyyttä.

-Teoksista tulee yhteisiä somerolaisia maamerkkejä.

Kiiruun koulun kuvataideopettajat Anne Turkulainen ja Tanja Holmberg kehuivat taideteoksia.

Salix Caprea on heidän mielestään monitulkintainen.

-Kauempaa katsoen seinään kiinnitetty puu näyttää hyvin kauniilta, mutta läheltä katsottuna naulat ja niitit tekevät pakottamisen näkyväksi, Holmberg sanoo.

Turkulaisen mukaan taidekilpailuun osallistuneet työt ovat laadukkaita.

-Kaikki kakkosvaiheeseen valitut työt ovat puhuttelevia, kiinnostavia ja korkeatasoisia.

Kaksikon mielestä oli hienoa nähdä, kuinka taitelijat ottivat teosten symboliikassa huomioon koulujen käyttäjät ja halusivat tarjota elämyksiä kaikenikäisille opiskelijoille.

 

Taidekilpailun ensimmäinen vaihe päättyi kesäkuun alussa. Määräaikaan mennessä kaupunki sai 35 teosehdotusta.

Palkittavia teoksia oli Toijan ja Laitisen lisäksi neljä.

Toisen palkinnon sai helsinkiläisen Tiina Raitasen teos Esiintymä ja kolmas palkinto meni porilaisen Mirja Vallinojan teokselle Tiedon puu.

Kunniamaininta myönnettiin somerolaiselle Keanne van de Kreeken teokselle Kasvukipuja. Toiseen vaiheeseen valittiin myös Paula Pääkkösen Tattitanssi.

Taidekilpailuraatiin kuuluivat kuvataiteilijat Oona Tikkaoja ja Seppo Manninen, arkkitehti Mikko Uotila, kuvataideopettajat Turkulainen ja Holmberg, rehtorit Janne Aaltonen ja Merja Klemola, kulttuurituottaja Mirka Alhonen, sivistyslautakunnan jäsenet Maija Saarinen ja Juha-Matti Kyyrä sekä sivistysjohtaja Mäkelä-Rönnholm. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/40535-kaksi-taideteosta-kiiruun-kouluun

Fingerpori

comic

Uusimmat