Lounais-Häme

Puuskainen tuuli katkoi sähköjä Lounais-Hämeessä

Etelä- ja Keski-Suomea riepotteli perjantaina idänpuoleinen puuskainen tuuli. Puuskat yltivät laajalti reiluun 15 metriin sekunnissa ja erityisesti etelärannikon läheisyydessä yli 20 metriin sekunnissa.

Puuskainen tuuli aiheutti ongelmia muun muassa sähkönjakeluun. Sähköt olivat Lounais-Hämeessä poikki useassa kunnassa perjantaipäivän aikana.

Elenian asiakkaita katkot kiusasivat erityisesti Urjalassa ja Tammelassa. Carunan asiakkaita oli useampi sata vailla sähköä Somerolla.

Tilanne vaihteli päivän aikana useaan otteeseen. Iltayhdeksään mennessä Jokioisilla vailla sähköä oli 24 asiakasta, Tammelassa 9, Ypäjällä 6, Somerolla 43 ja Urjalassa 37.

Suurimmillaan sähköttömien asiakkaiden määrä oli perjantaina iltapäivällä. Esimerkiksi Tammelassa enimmillään ilman sähköä oli yli 800 asiakasta, Urjalassa lähes 700 ja Somerolla yli 400.

STT:n haastatteleman Carunan viestintäpäällikkö Suvi Lavikaisen arvion mukaan viat keskijänniteverkossa on saatu korjatuksi täksi aamuksi, jos uusia puita katkovia tuulenpuuskia ei ilmene.

– Asentajat ovat kentällä ja korjaavat ilmoitettuja vikoja. Olemme varautuneet koko päivälle ja yöllekin, Lavikainen kommentoi STT:lle. FL-STT

Uusimmat