Lounais-Häme

Puutarhanhoito oli yhteiskunnallisen keskustelun kuuma peruna Suomessa 130 vuotta sitten – naisten tehtäväksi tuli vakiinnuttaa uudet viljelystavat

Puutarhanhoito oli 1900-luvun vaihteen Suomessa hyvinvoinnin, talouden, yhteiskunnallisen kehityksen ja estetiikan leikkauspiste. Naisten tehtäväksi tuli sekä juurruttaa uusia tapoja että jatkaa vanhoja viljelyn perinteitä.

Tutkijatohtori Julia Donner summasi maa- ja puutarhatalouden lähihistoriaa yleisölle kävelykierroksella Jokioisen kartanon maisemissa. Peltojen ja puutarhojen naiset -teemailta on osa kaksinkertaista vuosijuhlaa. Elonkierron makasiini ja Wendlan puutarha viettävät tänä vuonna 20- ja 10-vuotisjuhliaan.

Puutarhanhoito nousi yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi 1880-luvun lopulla nälkävuosien jälkeen. Keskustelu oli osa kansallista projektia, jossa määritettiin suomalaisuutta ja kansallista omakuvaa.

-Myös Zacharias Topelius esitteli Maamme-kirjassaan kotipuutarhojen merkitystä suomalaisessa maisemassa, Donner kertoo.

Tavallinen kansa suhtautui aluksi epäluuloisesti uusiin suuntauksiin, jotka eivät edustaneet perinteistä hyötyviljelyä. Valistusliikkeiden työn ansiosta – Marttaliike muiden muassa – uudet tavat kuitenkin levisivät kansan pariin. Erityisesti perheenäitien kohdalla tavoitteena oli kasvattaa oikeita “kansannaisia”.

-Puutarhanhoito oli naisille kuin väylä kotitalouden ammattitaitoon. Sen katsottiin kehittävän sellaisia hyveitä kuin säästäväisyys, pitkäjänteisyys ja vaatimattomuus, Donner luettelee.

Jokioisten kartanon kaltaisessa “talousyksikössä” naisten merkitys taloudenpitäjinä oli suuri. Esimerkiksi omavaraistalouden pyörittäminen, jossa marjoja ja muita ruokatarpeita säilöttiin ja varastoitiin, oli merkittävä osa kartanon arkea.

Arkkitehtuurisesti kartanot pihapiireineen saivat tuohon aikaan vaikutteita monista aatteellisista ja maantieteellisistä suuntauksista. Antiikin filosofien kirjoitukset ympäristön vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin innostivat muokkaamaan luontoa.

-Ruotsin maantieteellinen sijainti ja hallintovallan jäänteet näkyivät luonnollisesti. Venäjältä Suomeen taas tuotiin paljon kasvimateriaalia ja erilaisten kasvien taimia. Lisäksi puutarhureita tuli Suomeen eri maista, ja osa suomalaisista kävi kouluttautumassa maisema-arkkitehdiksi ulkomailla, Donner havainnollistaa.

Myös viljelyssä oli omat lasikattonsa naisten korostetusta asemasta huolimatta. Naisten kohdalla puhuttiin kasvitarhanhoidosta, jossa naisen paikka oli kotona omassa pihapiirissä. Puutarhojen suunnittelu ja siihen liittyvä korkeakoulutus taas oli pitkään miesten aluetta.

-1940-luvulla alkoi tulla esiin enemmän naisia, jotka valitsivat perheen sijasta uran ja kouluttautuivat maisema-arkkitehdeiksi, Donner sanoo.

Wendlan puutarhaan on vuosien varrella säilötty monia Jokioisten kartanon puistossa kasvaneita kasveja ja muita lajikkeita. Donner korostaa tällaisen työn merkitystä.

-Kasveihin liittyy paljon tietoa, joka on hyvin arvokasta. Tämän tiedon tallettaminen on erittäin tärkeää, Donner sanoo.

Viljely ei ole täysin kadonnut urbaanistakaan kansankulttuurista.

-Viime vuosina on ollut mieletön kaupunkiviljelyn buumi, ja myös siirtolapuutarhat ovat olleet suosittuja. Nämä ilmiöt liittyvät yleiseen ympäristötietouden nousuun, Donner analysoi.

Kauas on kuitenkin menty ajoista, jolloin keskustelua viljelystä johdettiin jopa senaatista käsin.

-Olisi vaikea ajatella Juha Sipilää puhumassa puutarhanhoidon merkityksestä, Donner toteaa. FL

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat