Lounais-Häme

Puutarhassa valmista ei kannata odottaa

-Voi että nämä ovat ihania. Saako tästä ottaa kuvan?

Irmeli Valtiala kulkee jokioislaisessa Hunajakodon puutarhassa ihailevasti huokaillen. Omassa kesäpaikassa Tammelan Letkulla on oman isän perintönä laajaa nurmikenttää.

-Olen aika kyllästynyt ruohon leikkaamiseen. Haluaisin sinne paljon kasveja. Olemme laittaneetkin puutarhaa, mutta se ei ole ollenkaan niin komea kuin täällä, Valtiala sanoo.

 

Valtiala asuu miehensä Sakarin kanssa Kotkassa kerrostaloasunnossa, mutta Letkun paikka on rakas ja tärkeä.

-Olemme siellä koko kesän ja muulloinkin. Mahtoiko viime talvena olla yhtään viikonloppua, ettemme olisi ajelleet? Vaikka ajomatkaa on se kolme tuntia.

-Jossain vaiheessa muutamme Letkulle pysyvästi.

 

Sunnuntaina pariskunta saapui Jokioisille Elise Anttisen puutarhaan hakemaan ideoita ja tunnelmaa. Anttinen osti 1920-luvulla siirappitehtaan johtajan asunnoksi rakennetun talon ja sen villiintyneen puutarhan vuonna 2004.

-Talo oli aika huonokuntoinen ja piha pöpelikköä. Vanhempani olivat mukana katsomassa taloa ja sanoivat, että lähdetään äkkiä pois. Minä rakastuin.

Helsingin keskusta vaihtui Jokioisten maalaisidylliin. Siitä lähtien Anttinen on remontoinut taloa ja laittanut pihaa kuntoon pala palalta.

-Täällä ei suinkaan ole vielä valmista ja moni asia on päin prinkkalaa. Päätin siitä huolimatta osallistua tapahtumaan ja päästää ihmiset katsomaan puutarhaa.

 

Anttinen on ammatiltaan floristi ja hortonomi, joten kasvit ovat lähellä hänen sydäntään. Kimppujen sidonnasta ollaan kuitenkin aika kaukana, kun raivataan 2,5-metrisiä takiaisia ja kannetaan viikkotolkulla kiviä pengerrykseen ja kohopenkkiin.

-Luulen, että tämä on muskeli, joka on tullut kivien kantamisesta. Ei se ole kipeä eikä tulehtunut, joten kai sen lihasta on oltava, Anttinen nauraa ja esittelee kättään.

Jonkin verran pihan kunnostamista on ohjannut se, että kivikkoiseen maaperään ei kovinkaan helpolla kaiveta kuoppia.

-Puutarhaohjelmissa aina sanotaan, että kaiva kuoppa sinne ja tänne. Vaan ei täällä.

 

Anttinen on elvyttänyt puutarhaa vanhaa kunnioittaen. Hän on saanut talon edellisiltä omistajilta tietoa ja vanhoja kuvia siitä, miltä pihapiirissä on näyttänyt.

Perkauksen seurauksena on tullut esiin paljon vanhoja kasveja, jotka ovat säilyneet pitkän heinikon ja männynhavukerroksen alla.

-Pihan kasvit tuntuvat olevan todella sitkasta tavaraa. Jostain kivien koloista nämä tyypit aina vaan puskevat esiin, Anttinen hämmästelee.

Pihan kasvit luetteloitiin vuonna 2005 kansallisen kasvigeenivaraohjelman puitteissa. Löytyi suuri määrä perinnekasveja ja niitä on ilmaantunut lisää vielä myöhemminkin.

– Tämä piha on aikamoinen geenipankki. FL

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic