Lounais-Häme

Pyhäjärven railo on harvinainen

Pyhäjärvelle syntyi sunnuntaina harvinainen ja vaarallinen railo. Luistelurataa Pyhäjärvellä aktiivisesti ylläpitävä Tero Nieminen tuntee järven kuin omat taskunsa, mutta sanoo, ettei ole aiemmin törmännyt näin pitkään ja yhtenäiseen railoon.

-Sain sunnuntaina vihjesoiton, että järvellä on jotain outoa. Asun siinä lähellä ja ajelin mönkijällä katsomaan tilannetta. Iltaviideltä oli jo hämärää, mutta kyllä se pelästytti kuin näin mistä oli kyse, Nieminen kertoo.

Railo on 800 metriä pitkä. Se menee erään kalastajan verkkojen läpi. Tämä oli ollut sunnuntaiaamuna katsomassa verkkojaan eikä railoa vielä silloin ollut, joten se on syntynyt nopeasti.

Railoja syntyy suurten lämpötilaerojen seurauksena. Pakkasella jää kutistuu, sään lämmetessä jää venyy useamman metrin ja jännittyy s-mutkalle. Heikommasta kohdasta se antaa periksi ja nousee yleensä pystyyn. Niemisen mukaan on harvinaista, että jää painuu, kuten Pyhäjärvellä on käynyt.

-Railo elää koko ajan ja sen leveys vaihtelee. Se voi olla keskeltä auki aivan pohjaan asti. Sen verran syvää siellä kapeammassa kohdassa on, että kyllä sinne hukkumaan pystyy, Nieminen varoittelee.

Onni tilanteessa on se, että railon alueella ei juuri liikuta luistellen tai kävellen. Mutta mopoilijoita ja moottorikelkkailijoita siellä liikkuu.

-Onneksi railo syntyi sunnuntaina päivällä eikä esimerkiksi lauantain vastaisena yönä, jolloin järvellä on kova moporalli, Nieminen huokaisee.

Railo ei välttämättä mene kunnolla umpeen koko talvena. Kymmenen asteen pakkasella se jäätyy Niemisen mukaan kaksi senttimetriä vuorokaudessa. Kahden vuorokauden jälkeen se kestäisi nippanappa jalankulkijan, mutta uhkarohkeilemaan jäälle ei kannata mennä.

Erityisen petolliseksi paikka muuttuu, jos railon synnyttämä avanto jäätyy hieman ja pintaan sataa lunta. Silloin railoa on todella vaikea havaita ja sieltä on myös vaikeampi nousta kuin perinteisestä avannosta. FL

 

Katso Timo Åbergin ottama video railosta. https://www.youtube.com/watch?v=wXnXdbmplMg

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic