Lounais-Häme Forssa

Pyry pysähtyi Forssaan – FPS nousi kahden maalin takaa ohi

Alku oli hankalaa, mutta dieselmäinen Forssan Palloseura kaivoi tärkeän jatkoaikavoiton Nokian Pyrystä.
Vielä avauserässä FPS ja Paul Manushin olivat alakynnessä, mutta pelin edetessä tilanne kääntyi. Manushin ratkaisi ottelun jatkoajalla. Kuva: Tapio Tuomela

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin kotijoukkue Forssan Palloseura oli siinä mukana, kun vihreänuttujen vieraaksi saapui lauantaina Nokian Pyry.

Pyry karkasi jo 3-1-johtoon, mutta se ei hätkähdyttänyt forssalaisia, jotka kaivoivat ottelusta vielä jatkoaikavoiton.

– Alussa vastustaja oli hyvä, me olimme jopa vähän jaloissa. Pikkuhiljaa ote kääntyi, ja kolmas erä oli jo ihan meidän. Paremmalla viimeistelyllä tästä olisi ollut otettavissa kolmekin pistettä, FPS:n päävalmentaja Asko Rantanen summasi.

Vierasjoukkue otti tahtipuikon tiukasti omiin käsiinsä alkuminuuteilla. Vahvasta Pyry-paineesta huolimatta Palloseura onnistui värkkäämään lauantai-illan kamppailun avausosuman, kun Veeti Vuorion sutaisu irtokiekosta upposi Pyry-vahti Arttu Kulmalan taakse.

Jäähyt maksoivat Palloseuralle johdon, sillä molemmat Pyryn avauserän maalit tulivat ylivoimalla. Ensin Pyryn Jere Marjamäki namutteli tasoituksen Tomi Wileniuksen ja Waltteri Selimgrenin kauniin esityön jälkeen, ja pari minuuttia myöhemmin Juuso Rämö tälläsi upealla rannelaukauksella vierasjoukkueen johtoon.

Palloseura alkoi saada toisessa erässä pelistä otetta. Tasakentällisin maalipaikat olivat kuitenkin molemmilla kiven alla.

Erä oli rikkonainen, sillä siinä vihellettiin yhteensä kuusi kahden minuutin jäähyä, Marjamäelle ja FPS:n Joni Vuorelalle tosin samaan aikaan väkivaltaisuuskakkoset miesten nahisteltua kulmapainin jälkeen.

FPS sai yhteensä kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Vierasjoukkuekaan ei onnistunut omalla ylivoimallaan.

Kolmas erä oli täydellinen toisinto avauserästä, roolit vain olivat kääntyneet.

Vaikka FPS oli heti erän alussa kahdesta joukkueesta paremmin pelin päällä, iski Pyryn Toni Wilenius erän ensimmäisen maalin. Kotijoukkue ei kahden maalin takaa-ajoasemasta lamaantunut, vaan viimeisteli erän kuluessa kaksi ylivoimamaalia, kuten Pyry teki ensimmäisessä erässä.

Kaukana ei ollut 4-3-osuma kolmannessakaan erässä, sillä FPS sai kokeilla myös kahden miehen ylivoimaakin varsinaisen peliajan lopulla, mutta voittomaalia saatiin lopulta odottaa jatkoajan viimeisille hetkille. Paul Manushin ratkaisi ottelun kolme sekuntia ennen jatkoajan loppua.

– Luotimme ja uskoimme omaan tekemiseen, ja kaveri alkoi lopulta vähän puutua. Tiesimme, että kunhan vain prässätään, niin kyllä se sieltä tulee, Rantanen iloitsi. FL

Uusimmat