Lounais-Häme

Rakas työkaveri

Forssalaiset Tiina ja Juha Koskela ovat paitsi aviopari, myös liikekumppanit ja työkaverit. Koskeloiden yhteinen Koskela Racing Stable tarjoaa ravurivarsojen opetus- ja valmennuspalvelua.

Yrityksen he perustivat vuonna 2012, mutta jo ennen sitä he olivat työskennelleet hevosalalla yhdessä yli kymmenen vuotta eri paikoissa.

-Pisin aika, jonka olemme olleet erossa seurustelumme alusta lähtien eli 2000-luvun alkupuolelta, on ollut kaksi viikkoa. Kun olimme Yhdysvalloissa töissä, yhteinen pomomme sanoi – kiusallaan ja huumorilla toki – että teidät pitää saada erilleen, Tiina Koskela kertoo.

-Se oli kamala pari viikkoa.

 

Hannu ja Maija Matikalla on ollut yhteinen työnantaja yli 20 vuotta, ensin Suomen merimuseo, nykyisin Museoviraston kulttuuriympäristöpalvelut. Aluksi Hannu ja Maija olivat vain työkavereita, mutta 2000-luvun taitteesta he ovat olleet myös pariskunta.

-Työpaikkaromanssi, sehän tämä oli, Maija naurahtaa.

Hannu työskentelee ohjaus- ja tukiyksikössä erikoistutkijana, Maija Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalveluissa intendenttinä.

-Työskentelemme samalla käytävällä ja näemme töissä päivittäin, mutta teemme eri asioita. Silloin tällöin tarvitsen myös Hannulta tukea esimerkiksi jonkin tiedon kanssa, Maija Matikka kertoo.

 

Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen professori Kimmo Jokisen mukaan on täysin tapauskohtaista, kuinka yhteisen parisuhteen saa sovitettua samaan työpaikkaan.

-Jos ajatellaan hyviä puolia, esimerkiksi lapsiperheissä koetaan usein, ettei parisuhteelle ole aikaa. Siinä mielessä yhteinen työpaikka voi antaa sitä kaivattua aikaa yhdessä, Jokinen pohtii.

Koskeloilla on kaksi alakouluikäistä tytärtä, joten yrityksen lomassa he pyörittävät myös perhe-elämää. Töissä he ovat aina tehneet kaiken mahdollisen yhdessä.

Töitä tehdessä juttelemme esimerkiksi kahden tyttäremme harrastuksista, Tiina Koskela sanoo.

 

Maija kokee hyvänä asiana, että vaikka työpaikka on sama, avioparilla on eri työtehtävät.

-Voisin kuvitella, että jos olisimme myös samassa yksikössä, voisi se haitata muuta elämää, Maija miettii.

-Jos olisimme paljon samoissa kokouksissa, miettisin varmaan nykyistä enemmän mitä voin sanoa ja mitä en, jotta en nolaisi sinua, Hannu nauraa.

Vuonna 2009 Maija oli muutaman kuukauden tuurauksen ajan myös Hannun päällikkö. Silloin asiat rullasivat yhteisessä yksikössä Maijan mukaan omalla painollaan, eikä hänen tarvinnut “pomottaa” miestään.

-Olisi se hankalaa olla toisen pomo. Jos olisin Maijan esimies, miettisin todennäköisesti jokaisessa päätöksessä, että vaikuttaako tämä nyt suosimiselta, Hannu miettii.

 

Nykyään usein kehotetaan pitämään työ- ja kotiasiat erillään. Koskelat yrittivät sitä jonkin aikaa, mutta se ei oikein onnistunut. Lapsetkin käyvät koulun jälkeen yleensä kotona vain tekemässä läksyt ja tulevat sen jälkeen hevostallille.

-Meille hevoset ja yhdessä tekeminen ovat elämäntapa, työ ja harrastus yhdessä paketissa, Juha Koskela sanoo.

Matikat sen sijaan pitävät koti- ja työmaailman erillä toisistaan. Museovirastossa Matikat kokevat olevansa työkavereita, kun taas aviopari he ovat vapaa-ajalla vaikkapa pariskunnan Tammelassa sijaitsevalle mökille ajaessa.

-Välillä esimerkiksi olen sanonut perjantaina töistä lähtiessä työasioita miettineelle Hannulle, että nyt on viikonloppu. Puhutaan asiasta maanantaina, Maija Matikka sanoo.

 

Jokinen huomauttaa, että Koskeloiden elämäntapa, jossa koti- ja työmaailma sekoittuvat, on hyvin perinteinen.

-Kyllähän ennenkin maaseudulla koti ja työ olivat sama asia, eikä siinä nähty minkäänlaista ongelmaa, Jokinen sanoo.

-En säikähtäisi sitä nykyaikanakaan. Ei se varmasti kaikilla toimi, mutta monilla varmasti kyllä.

Toisaalta kun puolisoa näkee sekä töissä että kotona, saattaa piillä vaara siihen, että stressataan “ristiin”. Kotimurheet tulevat mieleen töissä ja työasiat kotona.

-Eihän se tietysti hyvä ole, jos työasiat vyöryvät kotiin ja kotiasiat töihin. Paineet voivat kasautua, Jokinen myöntää.

Hannu ja Maija Matikka kertovat, että stressitilanteissa toinen saattaa olla rauhoittava tekijä.

-Tässä avioliitossa minun ei ole ikinä tarvinnut selittää, millaista työni on tai miksi stressaa, toisen kerran naimisissa oleva Hannu kertoo.

-Kun tuntee toisen työn, osaa auttaa paremmin, niin ikään toistamiseen naimisissa oleva Maija sanoo.

 

Juha ja Tiina eivät arastele näyttää tunteitaan tallilla, ja pusujen antaminen tai käsi kädessä kulkeminen on yli kymmenen avioliittovuodenkin jälkeen heille täysin luonnollista.

Toisaalta kaksin tunteiden näyttäminenkin on helpompaa. Maija ja Hannu Matikalla on samassa työpaikassa kymmeniä kollegoja.

-Tietysti jos tallilla on ulkopuolisia, emme mekään viitsi tehdä tilanteesta heille vaivaannuttavaa, Tiina hymähtää.

-Nuorena sitä ei tajunnut, kun oli vielä muilla töissä, että käsi kädessä kulkeminen voi tuntua jostakusta oudolta, eivätkä kaikki siitä pidä, hän jatkaa.

Kumpikaan pariskunta ei silti ole kohdannut töissä kuin hyväntahtoista piikittelyä parisuhteestaan.

-Ihmiset ovat ihmeen hienotunteisia loppupeleissä, Maija Matikka pohtii.

 

Nykyään paljon puhutaan niin sanotusta omasta ajasta – ajasta ilman perheen tai puolison läsnäoloa. Kun puoliso on samassa työpaikassa, ei omaa aikaa saa työpaikallakaan.

Koskeloilla eivät tunnit vuorokaudessa riitä erillisiin harrastuksiinkaan. Toisaalta kun nauttii toisen seurasta tarpeeksi, ei omaa aikaa edes tarvitse, Koskelat kertovat.

-Kun Tiina esimerkiksi lähti lasten kanssa käymään kotipaikkakunnallaan, mietin vain, että onpa kotona hiljaista. Minä taas kävin Tukholmassa ravitapahtumassa, eikä se yksin ollut kummoinen reissu, Juha Koskela sanoo.

-Minä en edes tykkää olla yksin, Tiina komppaa.

Professori Kimmo Jokinen sanoo, että oman ajan tarvekin on täysin ihmisestä kiinni. Esimerkiksi Maija Matikka kertoo silloin tällöin nauttivansa yksin olemisesta.

-On ihana käydä vaikkapa leffassa joskus yksin, Maija sanoo.

Hannu ei niinkään välitä yksin olemisesta, mutta ei hän raahaa Maijaa väkisin mukaansa neljättä kertaa Deep Purplen keikalle.

-Yhdessä oleminen on silti mukavampaa. Tuon kanssa vain on hyvä olla, Hannu sanoo. FL

 

Uusimmat