Lounais-Häme Forssa

"Rakennusalan opinnoista ei valmistuta valmiina työntekijänä" – Rakennusliitto haluaa kehittää perehdytystä työpaikoilla

Fain opiskelijat rakensivat viime talvena omakotitaloa.

Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT aloittavat yhdessä valtakunnallisen työpaikkaohjaajien koulutuksen.

Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa työpaikoille työpaikkaohjaajia, jotka perehdyttävät uudet työntekijät työhön.

Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT uskovat, että kun työpaikoilla on erikseen määrätty ohjaaja perehdytystä varten, myös nuorten palkkaaminen työhön madaltuu.

Tällä hetkellä ongelmana on, että rakennusala kärsii työvoimapulasta, mutta samaan aikaan monet ammattiin valmistuneet ovat vailla työpaikkaa.

– Uusien työntekijöiden saaminen ja sitouttaminen alalle on rakennusalan työvoimaan liittyvä keskeinen haaste. Työpaikkaohjaajat ovat yksi keino madaltaa yritysten kynnystä ottaa palvelukseensa rakennusalan ammatteihin opiskelevia ja opinnot suorittaneita nuoria, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kasiaro sanoo tiedotteessa.

Forssan seudulla puhe työpaikkaohjaajien kouluttamisesta hämmentää, koska täällä perehdyttäjiä on koulutettu jo vuosikaudet.

Esimerkiksi Parman tehdaspäällikön Markus Suomisen mukaan Parma on jo pitkään kouluttanut uusien työntekijöiden perehdyttäjiä, ja malli on vakiintunut.

– Perehdyttämistä tarvitaan ehdottomasti, koska rakennusalan oppilaitoksista ei missään tapauksessa tule valmiita työntekijöitä. Jokaisessa yrityksessä on omanlaiset tuotannot, ja tapaturmien välttäminen on tärkeää, jatkaa Parma Railin toimitusjohtaja Markku Järveläinen.

Hän on menossa jälleen ensi viikolla koulutukseen, jonka yhtenä aihealueena on uusien työntekijöiden perehdytys. Koulutus ei kuitenkaan ole liiton järjestämää. Yritys kouluttaa perehdyttäjiä pääosin itse ja käyttää ulkopuolisia konsultteja.

Myös Rakennusliiton paikallisen osaston hallitukseen kuuluvan Mikko Syhlmanin mukaan rakennusala on niin käsityövaltainen, että sen oppimiseen saattaa mennä jopa muutama vuosi. Perehdyttäminen on siis aina ollut alalla tärkeää. FL

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic