Lounais-Häme

Rantanen hehkuu NHL:n pörssikärkenä

Vancouver
03.11.2018, 10:16

Urheilu-uutiset

Mikko Rantanen jatkaa tukevasti NHL:n pistepörssin kärkipaikalla. Colorado kärsi perjantaina kirvelevän 6-7-tappion Vancouverille, mutta Rantaselle kertyi ottelusta mukavasti kolme syöttöpistettä.
Rantanen johtaa pistepörssiä kolmen pisteen erolla keskushyökkääjäänsä Nathan MacKinnoniin. Rantasella on 14 ottelusta 5 maalia ja 19 syöttöä, joilla hän johtaa ylivoimaisesti myös syöttöpörssiä.
Vancouver-ottelussa Rantanen sai pisteet Ian Colen 2-2-tasoituksesta ja MacKinnonin 3-3-tasoituksesta toisessa erässä sekä MacKinnonin 6-5-johtomaalista viimeistä edellisellä peliminuutilla.
Coloradon ykkösvitjan taistelu ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti. Ällistyttävää tulokaskautta pelaava ruotsalaissentteri Elias Pettersson pelasti Vancouverin jatkoajalle ottelun toisella maalillaan, ja Derrick Pouliot järjesti onnekkaalla jatkoaikamaalillaan voiton isännille.
Pouliot’n laukaus kimpoili maalikehikoiden ja Coloradon hyökkääjään Gabriel Bourque’n kautta maaliin.
– Emme me näin halua pelata. Johdimme peliä kolme kertaa ja menetimme silti voiton, Rantanen harmitteli Coloradon tv-lähetyksessä.

Nuppi kuntoon, neuvoo Rantanen

Rantasta sieppasivat kolmannen erän päätöshetket.
– Jos peliä johtaa viimeisellä minuutilla, ottelu pitää voittaa, Rantanen harmitteli.
– Luistelimme toisessa ja kolmannessa erässä alkua paremmin, mutta puolustuksesta puuttui terävyys. Olisimme tarvinneet enemmän kovuutta maalinedustalla, jotta olisimme saaneet pari osumaa lisää.
Coloradon ykkösketju loistaa, mutta joukkueella on nyt kolme peräkkäistä tappiota.
– Meidän pitää olla henkisesti vahvempia, pysyä paremmin kiekossa ja puolustaa, kun on sen aika. Se auttaa meidät tästä notkahduksesta, Rantanen arveli.
Pettersonille merkittiin pelistä viisi tehopistettä. Jatkoajalla hän järjesti kotijoukkueelle ylivoiman, joka päättyi voittomaaliin. Hän johtaa tulokkaiden maali- ja pistepörssiä 9 maalilla ja 15 pisteellä.

https://www.nhl.com/avalanche/video/rantanen-postgame-nov-2/t-277437098/c-62573203

STT

Kuvat:

Näkoislehti

26.9.2020

Fingerpori

comic