Lounais-Häme

Rattijuopon kolhima kuski penää vastuullisuutta

Taksinkuljettaja Ari Saarinen oli palaamassa yövuorosta heinäkuun alussa, kun selvää ylinopeutta ajanut auto ilmestyi Saarisen hiekkaisella ja kapealla kotitiellä mäen takaa ja osui taksin keulaan.

Saarinen ehti ennen törmäystä väistää sen verran, että isku ei osunut suoraan edestä. Kumpikaan kuljettaja tai ylinopeutta ajaneen kuljettajan kyydissä istunut nainen eivät loukkaantunut tilanteessa.

-Kuskilla oli niin paljon vauhtia, että hän olisi varmaan suistunut tieltä ilman törmäystäkin. Papereissa luki vauhdiksi 60 kilometriä tunnissa, mutta luulen sen olleen 80. Auto tuli mäen takaa niin lujaa, ettei olisi ollut merkitystä, vaikka olisimme olleet lentokentällä, en olisi ehtinyt väistää millään, Saarinen sanoo.

Paikalle saapunut poliisipartio totesi Saarisen uutena 60 00 euroa maksavaan autoon törmänneen vuonna 1992 syntyneen miehen olevan humalassa ja ajaneen ilman ajokorttia.

Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun humalainen kuljettaja törmää tammelalaisen taksin lunastuskuntoon. Helmikuun lopussa humalainen rekkakuski rusensi tammelalaisen naiskuljettajan taksin Forssassa. Kummassakin tapauksessa vältyttiin henkilövahingoilta.

Saarinen penää nyt vastuullisuutta niin kuljettajilta kuin muiltakin.

-En tiedä, mitä henkilön päässä on liikkunut, kun ajoi pienellä tiellä niin kovaa ja vielä humalassa, Saarinen puhisee.

-Poika oli lähtenyt kotipihastaan ilmeisesti vanhempiensa autolla, eikä siellä oltu estetty häntä lähtemästä. Miten on voitu päästää ajamaan tuossa kunnossa? Saarinen kysyy.

Päällimmäisenä ajatuksena Saarisen mieleen nousee piittaamattomuus.

-Tapauksessa oli kyse mitä suurimmissa määrin nimenomaan siitä. Hän ajoi päihtyneenä ilman ajo-oikeutta, silloin kyse ei voi olla ymmärtämättömyydestä, Saarinen sanoo.

Viime vuonna Forssassa jäi kiinni 103 humalassa ajanutta kuljettajaa sekä 33 huumausaineiden alaisuudessa ajanutta.

Hämeen poliisin rikoskomisario Lalli Jylhän mukaan rattijuopumukset ovat sitkeä vaiva niin poliisille kuin muillekin.

-Jokainen rattijuoppo on riskitekijä liikenteessä. Poliisille selvä haaste on säilyttää vähenevissä resursseissa rattijuopumusvalvonta hyvällä tasolla. Valvonnan tehokas suorittaminen vaatii paljon henkilöresursseja, Jylhä sanoo.

Jylhä toivoo, että ihmiset auttaisivat tässä suhteessa poliisia.

-Yleisön ilmoitusherkkyys on tärkeä asia rattijuopumusten kitkemisessä. Yleinen suhtautuminen rattijuopumuksiin pitää myös olla oikea. Ihmisten on ymmärrettävä, että asiassa on kyse vakavasta rikoksesta.

Saarinen ei usko, että ratkaisu rattijuopumuksiin olisi esimerkiksi rangaistusten koventaminen.

-Minunkin tapauksessani kuljettajalla oli jo jokin sanktio päällä, koska ajo-oikeutta ei ollut, mutta hallitsi auton, Saarinen pohtii.

Saarinen on Jylhän kanssa samaa mieltä ja painottaa, että avain rattijuopumusten kitkemiseen on nimenomaan asenneilmapiirin muutos.

-Ehkä esimerkiksi autoon integroidulla alkolukolla voisi estää liikkeelle lähtöä, mutta ihmisten asenteisiin täytyy vaikuttaa. Toivottavasti tällä jutulla saa yhdenkin ajattelemaan asiaa ja olemaan ajamatta humalassa, Saarinen päättää. FL

Vuosikymmenessä rattijuopumusten määrä lähes puolittunut
Vuosittain poliisi puhalluttaa 1,2–1,8 miljoonaa kuljettajaa Suomessa. Kiinni jää noin 18 000 rattijuoppoa.Noin joka 770. kuljettaja on rattijuoppo ja noin joka 140. kuljettaja ajaa alkoholia veressään (rangaistavuuden rajan alle jääneet).Yli 60 prosenttia rattijuopoista on alkoholin suurkuluttajia, kolmanneksella on sairaudeksi luokiteltu päihdeongelma.Rattijuopumustapauksissa kuolleista 69 prosentissa tapauksia kuollut henkilö on ollut juopunut kuljettaja, 23 prosentissa juopuneen kuljettajan matkustaja ja 8 prosentissa sivullinen henkilö.Liikennekuolemien ja loukkaantumisten määrä rattijuopumustapauksissa on laskenut yli 40 prosentilla viimeisen kymmenen vuoden aikana.Vuonna 2015 rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleita oli 57 ja loukkaantuneita 569.Rattijuopumustapauksissa on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut keskimäärin 52 ja loukkaantunut 600 henkilöä vuosittain. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä viidennes ja loukkaantuneista yhdeksän prosenttia. Taajamien ulkopuolella tapahtui 84 prosenttia kuolemista ja kaksi kolmesta loukkaantumisesta.Taajamissa tapahtui 16 prosenttia kuolemantapauksista ja yli kolmannes loukkaantumisista.Lähde: Liikenneturva

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat