Lounais-Häme

Rauhanfoorumi ja sodan muistotilaisuus kokoavat valtiojohtajat Pariisiin – Trump ja Macron tapaavat, Trump ja Putin luultavasti eivät

Pariisi
10.11.2018, 04:48

Ulkomaat

Kymmenien maiden johtajat kokoontuvat viikonloppuna Pariisissa järjestettävään ensimmäisen maailmansodan muistotilaisuuteen ja rauhanfoorumiin. Osallistujien joukossa on presidentti Sauli Niinistö.
Sunnuntaina 11. marraskuuta tulee kuluneeksi tasan sata vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisestä. Juhlallisuuksiin odotetaan muun muassa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia, Saksan Angela Merkeliä ja Turkin Recep Tayyip Erdogania.
Rauhanfoorumi on osa presidentti Emmanuel Macronin tavoitetta korostaa monenkeskisen toiminnan merkitystä globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Järjestäjien mukaan Trump ei aio osallistua foorumiin.
Macron on arvostellut Trumpin Amerikka ensin -politiikkaa ja Yhdysvaltojen vetäytymistä kansainvälisistä sopimuksista kuten Pariisin ilmastosopimuksesta ja Iranin ydinsopimuksesta.

Presidentti Niinistö mukana Macronin illallisella

Presidentti Niinistön vierailu alkaa tänään Macronin isännöimällä valtionpäämiesillallisella. Valtioiden ja hallitusten päämiesten lisäksi Pariisiin saapuu viikonloppuna joukko kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan edustajia.
Trumpin ja Macronin on määrä tavata lauantaina Elysee-palatsissa. Valkoisen talon lähteen mukaan keskustelut koskevat muun muassa Syyrian ja Iranin tilanteita.
Myös Putin ja Trumpin kahdenvälisen tapaamisen mahdollisuutta on väläytelty, mutta Trump sanoi tällä viikolla, että tapaamista tuskin on luvassa.
Ensimmäisen maailmansodan päättymisen pääseremonia järjestetään sunnuntaina Riemukaarella kello 11 paikallista aikaa, samalla kellonlyömällä kun aselepo sata vuotta sitten astui voimaan.
Macron ja Merkel osallistuvat jo lauantaina muistotilaisuuteen Compiegnen metsässä, paikalla, jonne tuodussa junavaunussa allekirjoitettiin sodan päättänyt aseleposopimus Saksan ja ympärysvaltojen välillä.

STT

Kuvat:

Uusimmat