Lounais-Häme Forssa

Rautaperseet olalle ja matkaan! Iron Butt -ajo on pitkän matkan poskenpolttoa

Kankkua käristävät pitkän matkan ajot piristävät motoristin elämää.
IBA Finland ja Forssan Matkamotoristit ry järjestivät uusille kuskeille lauantaina tiedotustilaisuuden rautaperseajoista Scandicissa. Koetimme kertoa, ettei kannata liikaa pelätä hommaa. Ehkä järjestämme yhden tai kaksi ajomahdollisuutta, joissa on vanhempia kuskeja opastamassa, Levokoski (kuvassa) ohjeistaa. Kuva: Lassi Puhtimäki
IBA Finland ja Forssan Matkamotoristit ry järjestivät uusille kuskeille lauantaina tiedotustilaisuuden rautaperseajoista Scandicissa. Koetimme kertoa, ettei kannata liikaa pelätä hommaa. Ehkä järjestämme yhden tai kaksi ajomahdollisuutta, joissa on vanhempia kuskeja opastamassa, Levokoski (kuvassa) ohjeistaa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Otsikko johtaa harhaan, myönnetään. Iron Butt Associationin (IPA) rautaperseajoissa ei ole kyse hurjastelusta ja holtittomuudesta. Nopein ei voita ja voittajaa ei itse asiassa ole – jokainen on matkalla voittamassa vain oman itsensä.

Rautaperseily on moottoripyöräilijän kestävyysajoa.

– Lyhimmillään siinä on 24 tuntia aikaa, jossa tuhannen mailia pitää saada ajetuksi. Ajo pitää todistaa tankkauskuiteilla, kertoo IBA Finlandin tiedottaja ja markkinoija Seppo Levokoski.

Suomessa on virallisia, hyväksyttyjä rautaperseajoja 25 kappaletta. Pisimmässä niistä ajetaan 20 vuorokautta, joka vuorokausi noin tuhat mailia – mikä tekee yhteensä 32000 kilometriä.

– Tämä on periaatteessa kouluttautumista, siihen, miten pystyä fiksusti suoriutumaan tuollaisesta reitistä. Joudut suunnittelemaan sen hyvin karttaohjelmilla ja miettimään kaikki ruuhkat tien päällä. Sitten vain ajat matkan, turvallisesti ilman ylinopeuksia.

Amerikkalaiset keksivät ryhtyä kokeilemaan rautaperseajoja 90-luvun puolivälissä. Suomessa ensimmäinen ajo ajettiin 1997, ja amerikkalaisen emojärjestön luvalla IPA Finland perustettiin 2002.

– Jos lukuja miettii, niin Suomessa noin 4300 kuskia on suorittanut ajon ainakin kertaalleen. Enimmillään – tai sanotaanko hulluimmillaan – suomalaisista kuskeista kaveri nimeltä Petri Terhelä on ajanut rautaperseajon 180 kertaa.

Levokoski arvelee, että huvittava nimi lajille juontaa juurensa cowboyajoilta,

– Jos ajatellaan, että SS-tonni eli Saddle Sore (suom. arka satula) on perusajo, niin nimi varmaan tulee siltä ajalta, kun satulat hiersivät kankkuja. On myös Butt Burner -ajoja eli kankunpolttajia, miten sen vapaasti kääntääkään.

Rautaperseajoja järjestetään pitkin vuotta. IBA Finland organisoi valtakunnallisia kimppa-ajoja, jopa sellaisia, joissa on ollut peräti 50 kuskia mukana.

– Enimmillään suomalainen kuski on taitanut ajaa jopa 40 ajoa vuodessa. Itselleni on parhaana kesänä tullut 20.

– Muutama viikko ajon jälkeen tulee sitten maallista mammonaa, pinssiä ja rekisterilätkää. Ajajan nimi pääsee nettiin ja Amerikan palstoille.

Vuonna 2002 Levokoski houkuteltiin rautaperäilemään ensimmäisen kerran. Neitsytajo suuntautui Forssasta Poriin, sieltä Haaparantaan ja sieltä Ruotsin puolelle Gävleen.

– Sen kun teki tuolloin vielä asiasta mitään tietämättömänä, se oli aika kauhistuttavaa, hurja juttu. Nyt tonnimailisen pystyy helpolla lähtemään.

Matka tuntuu varmaankin eniten takapuolessa?

– Ei se oikeasti tunnu. Jos ajat 24 h tai useamman päivän peräkkäin, niin tarkkaavaisuus on eniten koetuksella. Kun tulevat aamuyön viimeiset tunnit tien päällä, nukahtaminen on lähellä.

Siinä asian juju onkin. Miten tulisi valmistautua, kuinka hyvä fyysinen kunto kuskilla on, mitä ajopäivän aikana tulisi nauttia.

– Nestetankkaus on tärkeää, mitään liian raskasta ei voi syödä eikä pitää liian pitkiä taukoja.

– Rautaperseajo on hyvää suunnittelua, määrätietoista etenemistä ja muiden huomioon ottamista liikenteessä. Ei siinä sen kummempaa ole. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat