Lounais-Häme

Rehtilä tarjoilee metkaa muistilääkettä

Mistä tietää milloin asioita hämmentää oikea muistisairaus ja milloin asialla on herran velmuileva mielenlaatu?

Tästä ongelmasta kehkeytyy Rehtilä-teatterin tämänkeväinen draamakomedia Muistilääke.

Sakari Pipatin näytelmä sijoittuu hiljenevään maalaiskylään. Kyläkauppa on suljettu ja muistisairaudesta kärsivä kauppias viettää eläkepäiviä kotonaan. Kaupparakennuksenkin voisi jo myydä.

Hoitohenkilökunnalla on tekemistä kauppiaan kanssa ja päivittelemistä riittää myös kylän tietotoimistoilla. Eläkepäiviensä ratoksi kauppias kosaisee vihdoin tormakkaa kauppa-apulaista, josta tulisi hänelle oiva vanhuudenturva. Häät vietetään, vaikka morsio on jo naimisissa.

 

Muistilääke valikoitui Rehtilä-teatterin ohjelmistoon hyvästä syystä.

-Se on meille sopiva, hyvä määrä rooleja ja siinä on hyväntahtoista huumoria. Se on meidän teatterin juttu. Kerran me teimme vakavan näytelmän, ja se oli kyllä niin kamalaa, ettei ikinä enää, määrittelee ohjaaja Ritva Viitanen teatterin hengen.

Viitasen mukaan sopivia näytelmiä on vaikea nykyisin löytää, mutta ensi kevääksi on ehkä yksi jo katsottuna.

Kun Rehtilän nuorisoseuran teatteri esiintyi 25 vuotta sitten ensimmäisen kerran, yleisöä taisi salissa olla kuusi.

-Eivät olleet edes perheenjäseniä, koska he eivät tulleet paikalle, Viitanen murjaisee.

Viitanen ja näyttelijät tietävät, että nyt Rehtilän resepti puree. Sen esityksissä tupa on ollut viime vuosina täynnä. Saliin mahtuu tiukasti 140 henkeä.

-Yleisö tulee lähialueelta, mutta on meillä yleisöä ihan Urjalasta asti, Viitanen huomauttaa.

 

Näyttämölle astuu jälleen vakiintunut harrastajajoukko: Kauppias Paavon roolin tekee Jaakko Ihamäki ja Kerttu-vaimon Hannele Nikander. Sinnikäs terveydenhoitaja Leena on Jaana Rekola, tohtorina nähdään Timo Yliskylä ja tietoa siirtävinä kyläläisinä Ritva Viitanen ja Risto Tanni.

Kaupanhierojana kuullaan Aaro Nikanderia. Kuiskaajina toimivat Elsa-Maija Klemelä ja Sirpa Salo.

Muistilääkettä nautitaan tällä viikolla yhteensä neljässä esityksessä. FL

Muistilääke, Rehtilä-teatteri (Rehtiläntie 12, Jokioinen). Esitykset pe 27.4. klo 19, la 28.4. klo 15 ja su 29.4. klo 15 ja 19.

 

Uusimmat