Lounais-Häme

Riemu ratkesi lopulta

FPS nousi riemukkaaseen voittoon Suomi-sarjan kotipelissään, kun se kipusi 0-2 tappiotilanteesta lopulta 4-3 (0-1, 0-1, 4-1) voittoon Jyväskylän Riemua vastaan.

FPS jäi lauantaina Nokialla Pyryä vastaan maaleitta ja tuskaili eilenkin kaksi ensimmäistä erää nollilla eli pelasi yhteensä viisi erää peräkkäin ilman maalia.

Sarjataulukossa viisi pykälää alempana ollut Riemu pääsi riemuitsemaan kahdessa ensimmäisessä erässä molemmissa yhdellä maalilla, joten päätöserään lähdettiin 2-0 vierasjohdossa.

FPS:n pistekunkku Jyri Waajakoski kavensi erän kolmannella minuutilla 2-1:een, mutta hieman ennen erän puoliväliä FPS-vahti Joonas Laaksosen taakse livahti kaukoveto ja vierailla oli taas kahden maalin johto.

FPS:n riemu ratkesi, kun se teki vain 14 sekunnin välein ensin kavennuksen taas Waajakosken toimesta ja heti perään tasoituksen Aleksi Karlssonin viimeistelemänä.

Kun maalittomuus vihdoin hellitti, syntyi voittomaalikin samaan syssyyn heti seuraavalla minuutilla Tommi Takaveräjän vedolla.

FPS ei ollut pelillisesti oikein missään vaiheessa alakynnessä, mutta jo lauantain pelissä vaivannut tehottomuus kangersi nytkin kaksi erää. Ongelmaa pahensi se, että FPS:ltä puuttui viikonloppuna hyökkäyspäästä kolme kärkikaveria Jeffrey Lawman, Juuso Hämäläinen ja Teemu Karjalainen.

– Uskonpuute maalinteossa aiheutti meille vaikean vaiheen. Kolmanteen erään tiivistettiin kokoonpanoa ja kun jaksettiin uskoa omiin kykyihin alkoi tulosta vihdoin tulla, totesi FPS:n valmentaja Asko Rantanen.

– Tämä voitto oli meille tosi tärkeä pistejahdissa, jossa olemme syksyn ajan pysyneet.

Jahti jatkuu jo ylihuomenna kotipelillä KooVeeta vastaan. FL

Uusimmat