Lounais-Häme

Riku Rantanen Koetuksen lukkariksi

Pesäpallon suomensarjakauteen valmistautuva Jokioisten Koetus sai ulkokenttänsä tärkeimmän tontin täytetyksi, kun hyvinkääläinen Riku Rantanen palaa Koetuksen lukkariksi.

Lähes 20 kautta Superpesistä pelannut 39-vuotias Rantanen tuurasi viime kaudella kolmessa pelissä Koetuksen sairastunutta lukkaria Mattias Kitolaa, joka pelannee alkavalla kaudella Ulvilassa Ykköspesistä.

Nyt Rantanen on tulossa Koetukseen pitemmäksi ajaksi, mutta ei vieläkään kaikkiin peleihin.

– Rantanen valmentaa Hyvinkään Tahkon B-tyttöjä, joiden pelit menevät muutaman kerran päällekkäin Koetuksen pelien kanssa. Näin Rantanen on pois muutamasta runkosarjapelistä, mutta pelaa kaikki pudotuspelit, joihin me varsinaisesti panostamme nousua tavoitellessamme, kertoo Koetuksen puheenjohtaja Ari Kettunen.

Hyvinkäällä autokauppiaana työskentelevä Rantanen on pelannut peräti 19 kautta Superpesistä. Suurin osa kausista on kulunut Tahkossa, jossa hän viimeksi kaudella 2014 paukutteli 47 juoksua. Rantanen on pelannut Superpesistä myös Kouvolassa, Järvenpäässä, Oulussa ja viime kaudella Koetuksen vierailun jälkeen 11 pelissä Alajärvellä. Rantasella on tilillään 581 superpesispeliä, joissa hän löi 631 juoksua.

Rantasen tuuraajaksi Koetuksen kakkoslukkariksi on vahvimmin ehdolla vasta 16-vuotias tamperelainen Rasmus Paananen. Hän treenasi talvella Mansen miesten ykköspesisryhmässä ja debytoi helmikuussa lautasen äärellä hallipelissä Hyvinkään Tahkoa vain 15-vuotiaana. Lopputalvesta Paananen harjoitteli myös Koetuksen kanssa.

Koetuksessa on esiintynyt aiemminkin alaikäisiä lukkareita, kuten viime kaudet Tahkossa lukkaroinut Sami Virto ja Pöytyälle palannut Heikki Rantanen.

Toisen lukkarin varmistuttua Koetuksen joukkue on Kettusen mukaan valmis.

– Kahden lukkarin myötä meillä on 15 pelaajaa.

Koetus pelaa ensimmäisen harjoituspelinsä ensi viikon lauantaina Jokioisilla Pöytyän ykköspesisjoukkuetta vastaan.

Viikkoa myöhemmin 22.4. Koetus kohtaa kotonaan Seinäjoen Jymy-Jussien A-pojat. Samassa turnauksessa kohtaavat myös Jymy-Jussien ja Kankaanpään miesten superpesisjoukkueet. FL

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic