Lounais-Häme

Rimpikodon keittiö lopettaa toimintansa

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä ja Loimijoen Kuntapalvelut oy ovat tehneet yhteisen päätöksen Rimpikodon keittiön lopettamisesta vähentyneiden asiakasmäärien takia.

Kun Rimpikodon lounasruokailijoiden määrä oli vielä vuonna 2013 yli 16000, tämän vuoden ennuste on hieman yli 11000 lounastajaa.

Ruokailijat ovat olleet pääosin Rimpikodin palvelukeskuksen talojen 11 ja 13 asukkaita. Esimerkiksi henkilökunnan osuus ruokailijoista on hyvin vähäinen.

Lisäksi palvelukeskuksen talojen 11 ja 13 asukkaille on toimitettu tilauksesta viikonloppuisin ja arkipyhäisin annospakattuja aterioita. Myös näiden määrä on puolittunut muutamassa vuodessa.

Kun vuonna 2013 annospakkauksia toimitettiin talojen asukkaille yli 5000 kappaletta, jää annospakattujen aterioiden määrä tänä vuonna arvioiden mukaan alle 2400 kappaleen.

Jatkossa nykyisille Rimpikodon asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä kotiin kuljetettavien aterioiden asiakkaiksi. FSHKY on viestinyt muutoksesta asiakkailleen.

Loikun ateriapalvelupäällikkö Jaana Ketonen kertoo, että saadun palautteen vuoksi kotiaterioiden tarjonnan lisäksi mietinnässä on erilaisia vaihtoehtoja ruokailun järjestämiseen niin, että osallistuminen ja sosiaalisuus voisivat toteutua. jatkossakin.

Rimpikodon keittiön tilanne oli esillä myös kaupunginhallituksessa ilmoitusasiana. Konsernin ohjausneuvottelukunta on esittänyt, että FSHKY:n vanhuspalvelut ja Loiku etsivät edelleen keinoja säilyttää keittiö ja ruokailu Rimpikodossa. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat