Lounais-Häme

Rispaantuneet istuimet revitään pian historiaan

– On se hienoa, että Forssan teatterissa on ollut niin paljon yleisöä, että katsomon istuimetkin ovat kuluneet ja rispaantuneet, iloitsee Forssan Teatteriyhdistys ry:n puheenjohtaja Keijo Koskimies.

Tummanruskea sametti vaihtuu uuteen ja raikkaampaan ilmeeseen ensi kesänä, kun teatteri on tauolla.

1980-luvulla rakennetut Forssan teatterin katsomon penkit ovat alkuperäisessä kunnossa. Niitä on vuosien saatossa kohenneltu, ja esimerkiksi edestä on siirretty penkkejä taakse.

-Nyt ne ovat yksinkertaisesti tulleet tiensä päähän. Penkit verhoillaan uudella kankaalla ja niiden toppaukset korjataan, Koskimies lisää.

Koskimies kertoo, että myös penkkien ja katsomon tukirakenne tutkittiin remonttisuunnitelmaa laadittaessa.

-Rakenne on vankka eikä sitä tarvitse tässä yhteydessä korjata.

Istuinten kunnostuksen teatteriyhdistys kilpailutti seutukunnan yrityksissä, ja työn sai tehtäväkseen Marikan Entisöinti Verhoomo Loimaan Metsämaalta.

 

Teatteriyhdistys saa vetoapua investointiin LounaPlussan myöntämästä hankerahoituksesta. Katsomoremontin kokonaiskustannukset ovat noin 40 000 euroa. Omarahoitusosuus on siitä noin 10 000 euroa.

Teatteriyhdistys toivoo myös seutukunnan teatterin ystäviä ja yrityksiä talkoisiin.

-Sadalla eurolla voi lunastaa penkin omalle nimelleen tai mikä ettei vaikka koko rivin teatterin lippuvarausjärjestelmän kautta.. Lahjoituspenkki-ideaa käytti Elävienkuvien teatteri Forssassa ja Tampereen Työväen Teatteri.

Samassa yhteydessä selkeytyy myös penkkien numerointi, jota paikkaansa etsivien on ollut vaikea löytää. Istuimen numero brodeerataan selvästi selkänojaan. Numeron alle brodeerataan myös penkin lunastaneen lahjoittajan nimi.

-Ikuista vapaalippua lahjoituksella ei teatteriin kuitenkaan saa, mutta jonkinlaista vip-ideaa kehittelemme, Koskimies lupaa.

Uudet penkit ja lahjoittajien nimet esitellään lokakuun ensi-illassa.

 

Forssan teatteria päivitetään pieni osa kerrallaan. Koskimies muistuttaa, että jokainen näyttämötekniikkaan tehty uudistus on iso askel eteenpäin.

-Viimeksi hankimme näyttämölle suuren taustafondin eli kankaan, joka on laajentanut olennaisesti lavastuksen ja illuusioiden mahdollisuuksia teatterissamme. Sen kustannukset olivat reilut 10 000 euroa.

Tuoreimpien hankintoja ovat sähköinen esirippu ja moderni äänitekniikkalaitteisto. Myös näyttämön sivukatteet on uusittu.

-Penkkien jälkeen meidän pitäisi modernisoida valotekniikka eli korvata nykyiset järjestelmät led-valoilla. Pikku Spotissa se on jo tehty. Ison näyttämön valotekniikan uusiminen maksa noin 20 000–30 000 euroa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic